Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pussukoita ei voi koskaan olla liikaa

Olimme neidon kanssa pari viikonloppua (perjantai-ilta + lauantai) kestävällä Vaasa-opiston Kassit ja pussit kierrätysmateriaaleista -kurssilla. Ennakko-odotuksia ja suunnitelmia meillä ei ollut joten ensimmäinen viikonloppu meni vähän sellaisissa mitä-mitä-tunnelmissa erilaisia tekniikoita testaillen.

Kurssilla siis tehtiin lähinnä kasseja ja pussukoita paperista ja muovipusseista. Muovi ei ihan näin alkuun osoittautunut oikein meidän matskuksi, mutta tarkoitus kyllä on kokeiluja jatkaa silläkin saralla. Moni kurssilainen sai nimittäin ihan hienoja juttuja aikaan vanhoista ostoskasseista.  Sen sijaan paperikassit onnistui meillä  kivasti ja niiden työstäminen tosi oli  hauskaa!

Minähän en ole mikään ompelija, joten ihan kivaa oli nyt rohkaistua silläkin saralla. Yllätyksekseni osasin kiinnittää vetoketjun!



Materiaalina käytimme Aku Ankkoja, vanhaa Kansan Kulttuurin kustantamaa venäläistä satukirjaa, Indiskan muovikassia, läpinäkyvää muovia ja pitsiä.





Paperipussukoiden pinta on käsitelty tekstiililakalla kestävämmäksi ja kosteutta ja likaahylkiväksi. Muovipussukoiden materiaali on saatu aikaan sulattamallasilitysraudalla useita muovipussikerrokisa yhteen. Kuvassa olevien pussien muovikerrosten väliin on silitetty tavallista pitsinauhaa. 

Tilanne on nyt se, että luen sanomalehteäkin vähän "sillä silmällä". No, mottonihan on aina ollut tuo postauksen otsikko "pussuikoita ei voi koskaan olla liikaa". Eihän?

2 kommenttia:

  1. Hienoja kasseja, harmittaa kun en päässyt mukaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta varmaan onnistuu ilman kurssiakin. Voin antaa niitä ohjeita joku kerta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...