Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Sukkabuumi

Sukkabuumi menossa. Ja joka sukka vielä samalla mallilla, sellaista kivan aivotonta touhua, kantapää tosin vähän sotkee kuviota ja tietysti se, että jossain vaiheessa pitää ymmärtää lopettaa (se sukka) ja alkaa tehdä kärkikavennuksia. Vähän on menneet pitkiksi kaikki tällä kertaa, mutta ehkä neidon jalat vielä kasvaa. Toinen sininen on kivaa blingbling-lankaa, ei ihan erotu kuvassa.




lauantai 2. marraskuuta 2013

Kahden maailman tyttö

Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö on noussut työyhteyksissä moneen otteeseen esille. Lähinnä ollaan pohdittu voisiko kyseistä teosta vinkata esim. yläkoululuokassa, jossa istuu sulassa sovussa kantasuomalaisia, kurditaustaisia ja muita maahanmuutajataustaisia nuoria. Ennakkoasenteeni oli, että ei, mutta pitihän kirja nyt kuitenkin lukea itse, että sain selvyyden mielipiteeseeni.

Kirjassa siis Tara-niminen Helsingissä asuva kurdiperheen tyttö kamppailee sananmukaisesti kahden maailman välissä. Perhe edustaa ankaraa fundamentaalista islamia. Ystävät ja koulukaverit vetävät Taraa "tavallisten" nuorten maailmaan: Tara haluaisi liikkua vapaasti kaupungilla, pukeutua muodikkaasti, tavata poikia, rakastua. Tätä eivät isä, isoveli eivätkä muut suvun miehet voi hyväksyä. Taran vapaa-aika, Taran elämä ei ole millään tavoin hänen oma asiansa, vaan ennen kaikkea isän kunniakysymys. Käyttäytymällä vastoin perinteisiä normeja  Tara häpäisee isänsä kunnian. Taran mitättömiltä tuntuvat teot loukkaavat perheen ja suvun miesväkeä niin, että hän joutuu hengenvaaraan. Tara joutuu pakenemaan ja piiloutumaan pysyäkseen hengissä.

Tiainen kirjoittaa vetävästi. Tarina on kerrottu niin mukaansatempaavasti, että kirjaa tuskin pystyy laskemaan käsistään. Tiaisen realistinen, eleetön kirjoitustyyli on omiaan lisäämään tarinan koskettavuutta. Tekstissä ei ole mitään turhaa maalailua vain se oleellinen,mitä todella tapahtuu.

Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseeni eli vinkkaisinko teosta tavalliselle suomalaiselle ysiluokalle niin en. Tarina on todellan ahdistava, eikä sitä lukiessa voi välttyä ajatukselta, onko kurdityttöjen elämä oikeasti tällaista, onko oman tyttäreni parhaan kaverin elämä tällaista. Tiainen pohjaa kirjoissaan vahvaan taustatutkimukseen, joten varmasti todellisuuspohjaa on. 

Tosiasiassa Tiainen kertoo yhden kurditytön tarinan (jolla varmasti on useitakin vastineita todellisuudessa), mutta oikeasti kaikkien kurdityttöjen (suurimman osan) elämä ei ole yhtään näin kamala. Kaikki kurdi-isät eivät julista tyttärilleen kuolemantuomiota, jos tytär käy pizzalla suomalaispojan kanssa. Kirja yleistää epämiellyttävällä tavalla ääri-ilmiön koskemaan koko ryhmää. Samalla tavalla voitaisiin yleistää fundamentaalikristittyjen ehkäisykielto ja naisten synnytyskonerooli koskemaan kaikkia kristittyjä. 

Kahden maailman tyttö painii samassa sarjassa Anja Snellmanin ja Jari Tervon Laylan kanssa. Kaikissa näissä suomalainen kirjailija on ottanut asiakseen kertoa itselleen vieraassa kulttuurissa ilmenevästä ongelmasta. Tämäkin tuntuu vastenmieliseltä. Odotan kovasti suomalaisten maahanmuuttajataustaisten naisten kirjoittamia tarinoita. Tällä saralla raikkaita tuulahduksia ovat esim. ruotsalaisen Marjaneh Bakhtiarin kirjat Mistään kotoisin ja Toista maata.  

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pussukoita ei voi koskaan olla liikaa

Olimme neidon kanssa pari viikonloppua (perjantai-ilta + lauantai) kestävällä Vaasa-opiston Kassit ja pussit kierrätysmateriaaleista -kurssilla. Ennakko-odotuksia ja suunnitelmia meillä ei ollut joten ensimmäinen viikonloppu meni vähän sellaisissa mitä-mitä-tunnelmissa erilaisia tekniikoita testaillen.

Kurssilla siis tehtiin lähinnä kasseja ja pussukoita paperista ja muovipusseista. Muovi ei ihan näin alkuun osoittautunut oikein meidän matskuksi, mutta tarkoitus kyllä on kokeiluja jatkaa silläkin saralla. Moni kurssilainen sai nimittäin ihan hienoja juttuja aikaan vanhoista ostoskasseista.  Sen sijaan paperikassit onnistui meillä  kivasti ja niiden työstäminen tosi oli  hauskaa!

Minähän en ole mikään ompelija, joten ihan kivaa oli nyt rohkaistua silläkin saralla. Yllätyksekseni osasin kiinnittää vetoketjun!



Materiaalina käytimme Aku Ankkoja, vanhaa Kansan Kulttuurin kustantamaa venäläistä satukirjaa, Indiskan muovikassia, läpinäkyvää muovia ja pitsiä.





Paperipussukoiden pinta on käsitelty tekstiililakalla kestävämmäksi ja kosteutta ja likaahylkiväksi. Muovipussukoiden materiaali on saatu aikaan sulattamallasilitysraudalla useita muovipussikerrokisa yhteen. Kuvassa olevien pussien muovikerrosten väliin on silitetty tavallista pitsinauhaa. 

Tilanne on nyt se, että luen sanomalehteäkin vähän "sillä silmällä". No, mottonihan on aina ollut tuo postauksen otsikko "pussuikoita ei voi koskaan olla liikaa". Eihän?

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Nyppyjen neulominen

Miten neulotaan 7 silmukkaa nurin yhteen? Ei mitenkään!!! Tähän vaiheeseen oli tyssätä hyvin alkanut Annis-huivini. Googlettelin ja kollasin kaikenmaailman ohjeita ja Youtube-videoita aiheesta, kunnes lopulta laitoin avunpyynnön neulekahvilamme Facebook-sivulle. Onneksi on neulekahvila!! Onneksi Anne on siellä!! Häneltä nimittäin sain ohjeen, jolla jopa minä onnistun saamaan aikaan seitsemän (tai jopa useamman) silmukan nypyn!!

Nyppy tehdään näin:

Lanka työn eteen (ollaan nurjalla puolella), nosta ekat 6 silmukkaa neulomatta (niin päin kuin aikoisit neuloa ne nurin) oikealle puikolle. Neulo seitsemäs silmukka nurin ja nostele ylivetokaventaen ne kuusi silmukkaa yksitellen neulotun silmukan yli, lopuksi kiristä lanka. Ja siinä se. Vähän vaatii harjoitusta tuo kohta "lopuksi kiristä lanka", mutta muuten nyppyjä tosiaan syntyy ilman mitään ylimääräisiä puikkoja, virkkuuskoukkuja tai sormen sijoittamista neulottavien silmukoiden sisälle.


Lanka  Marks&Kattens Fame trend



lauantai 21. syyskuuta 2013

Maankohoaminen

Osallistuin tänään Vaasan torilla neuleperformanssiin, jonka aiheena oli maankohomainen. Maahan kohoaa merenkurkussa noin 8,5 mm vuodessa, mikä antaa oman säväyksensä täkäläiselle merimaisemalle. Jos ilmastonmuutosta ei olisi, voisimme parin tuhannen vuoden päästä kävellä Ruotsiin. Se olisi kyllä kiva, koska nykyinen Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivä alus on niin kämänen, etten minä ainakaan siihen uskalla jalallani astua ...

No, joka tapauksessa neuloimme noin 70 naisen porukalla maankohoamista noin tunnin verran. Jokainen oli kotona neulonut sinisen meriosan, jotka torilla yhdistettiin harmaalla merestä kohoavia kiviä ja saaria symboloivalla harmaalla langalla. Seisoimme ringissä ja neuloimme haitarimusiikin säestyksellä. Järjettömän kivaa :D

Performanssi on ruotsalaisen tekstiilitaiteilija Kerstin Lindströmin hanke.

Neuloimme ringissä, keskellä maassa näkyy Ruotsissa aikaisemmin neulottu maankohoaminen I



Merestä kohoavat neulovat naiset: minä ja Pirjoliisa

Siniset palat yhdistyy, kun harmaalla neulotaan yhtäpötköä


Harmaata tuli neulottua tänään ehkä noin kuusi kerrosta. Neulominen jatkuu ensi kesänä Vaasassa järjestettävässä neulesymposiumissa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pihaneliöt

Purin aikaisemmin kesällä keskeneräisen neidolle tarkoitetun neuletakin. Olen nyt erittäin iloinen, kun keksin ruveta virkkaamaan purkulangasta isoäidinneliöitä ja jopa tiettyyn tarkoitukseen eli piha-aidan aukkoihin! Ja sain jopa projektin valmiiksi ennen syysmyrskyjen tuloa! Ja kaikki lanka on käytetty!

Kuvat on kumman sameita. Otin ne teinin Lumialla, jota justiin olin päässyt kehumasta nimenomaan kameraominaisuuksien takia. Sillä siis tosiaan on tullut aivan mahtavia kuvia tähän asti, mutta en tiedä, mikä näissä mättää. Olisko ehkä se, että otin kuvat illalla, jolloin syysaurinko oli melko matalalla ...





maanantai 9. syyskuuta 2013

Virkkaa, virkkaa ...

Taas tapahtui tämä, että ikäänkuin lähti kädestä tuo virkkuushomma. Lainasin kirjastosta kivan teoksen 101 tapaa ommella neuloa askarrella. Siitä löytyi kiva, helppo mukinalusen ohje. Aloin virkata. Virkkasin lisää. Edelleen lisää. Jossain vaiheessa neito totesi järkevänä, että ihan kivoja ja söpöjä, mutta eihän meillä varsinaisesti oo käyttöä tollasille. Niin. Emme käytä mukinalusia. Pöydässä on aina vahakangas ja virkattu mukinalunen olisi aivan liian kummallinen juttu tämän perheen jäsenten käyttöön. Virkkasin kuitenkin vielä vähän lisää. Nyt näyttäis, että olen lopettanut. Mukinalusia on yhteensä 24 kappaletta. Ei sentään sata.




sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt ...

Olen viime aikoina lukenut töiden takia aivan hirvittävän kasan lasten ja nuorten kirjoja. Jopa niin, että kyllästyin ja halusin pitkästä aikaa lukea jotakin aikuisille tarkoitettua.  Jossain lehdessä varmaan kehuttiin tätä ruotsalaisen Stefan Spjutin romaania Staalo, joten tartuin sitten siihen. Romaani on aikuismaisen paksu (722 sivua) ja kansikin on hieno.

Staalossa arkitodellisuus ja fantasia sekoittuvat sopivassa suhteessa. Juoni etenee viiihteellisen vetävästi ja kerronnassa on paljon yhtymäkohtia tuttuun viihde/jännitys/dekkarilajityyppiin. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsin korpimaille eli tapahtumapaukkojejn osalta tarina liittyy genreen "syrjäseutujen oudot tyypit ja synkät salaisuudet". Päähenkilö Susso Myrén on eräänlainen Lisbeth Salander -tyyppi vaikkakin kiltimpi ja tavallisempi. Keskeinen juonielementti kirjassa on lasten mystinen katoaminen ja sehän juonessa koukuttaa, on yksinkertaisesti pakko saada tietää, miten lapsille käy.

Kärsimätöntä lukijaa saataa Staalossa alkaa ärsyttää kuvauksen pikkutarkkuus tyyliin "hän avasi jääkaapin ja otti sieltä nurkastaan hieman käpristyneen metvustipaketin" tai "kassajonossa hänen edessään seisovalla miehellä oli ranteessaan kulunut punottu nahkaremmi." Näistähän ei sitten ikinä voi olla varma onko niillä jotakin merkitystä vai ovatko vain jotain juonen täytettä ja tunnelman kuvausta. Nahkaremminen mies saattaa jossakin vaiheessa osoittautua keskeiseksi hahmoksi ja kyllä lukijaa sitten rassaa, kun ei voi millään muistaa, missä kohtaa kyseinen heppu ensimmäisen kerran esiintyi.

Käännökselle annan pitkän miinuksen. Vai miltä kuulostaa: "Joku oli heittänyt koivuun, jonka eteen Susso oli pysäköinyt, lämmitystolpan kaapelin." Siis mitä? Melkein lopetin lukemisen tuossa kohtaa.  Eli jos ruotsi sujuu, niin ehdottomasti kannattaa lukea alkukielellä.




sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kolmiokuume

Sain alkukesästä Satulta pahan kolmiohuivitartunnan. Tässä pari valmistunutta versiota. Mallihan on yksinkertaisuudessaan pahasti koukuttava. Ei oikein pysty lopettamaan, kun on aloittanut. Ja kun yksi huivi valmistuu, niin on melkein pakko alkaa uutta.

Lankana näissä on se kuuluisa Viron villa. Tämä kesän Pärnun reissusta selvisin melkein villoitta. Ostin vaan yhden vyyhdin, jota oikeasti tarvitsin ja rupesinkin heti siitä neulomaan. Mutta sitten palatessa Tallinnan satamamarketissa tapahtui paha repsahdus. Ihan "vahingossa" päädyin sinne toisen kerroksen lankakauppaan. "Meillähän ei tuonne koko markettiin ole mitään asiaa!", toitotin vielä lapsosille hetkeä aikaisemmin. Matkalaukku oli suurinpiirtein revetä, kun tungin sinne niitä ties kuinka monia satoja grammoja huivilankaa.

Eli nyt sitten tehdään hyvillä mielin huiveja. Yritän nyt joka huivin kohdalla funtsia, kelle sen annan ettei siis kaikki jää eteisen kaapin täytteeksi, joka jo entuudestaan pursuaa kaiken maailman asustetta. Näistä valmistuneista toinen meni jo naapurille kukkuien kastelupalkkana. Toinen on kyllä sitten oma.

Värit ei nyt oikein pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa ja taustalla näkyy tyrmistyttävän harva pensasaita. En tajua, mikä sitäkin vaivaa.





lauantai 3. elokuuta 2013

UFO

Kollasin Keväällä kirjastossa pidettävään UFO-näyttelyyn melkein kaikki keskeneräiset projektini. Täytyy sanoa, että olimme Kruppukräätärin  kanssa kyseisen näyttelyn kantavat voimat.  Todella masentavaa oli näyttelyn päätyttyä hakea kaikki keskeneräisyydet takaisin kotiin. MIKÄÄN töistä ei näyttelyn aikana valmistunut tai edes jotenkin edistynyt! KUKAAN ohikulkija ei ollut tarttunut puikkoihin ja tikutellut keskeneräistä sukanlapaa loppuun. Kaikki tässä näköjään pitää itse tehdä, se on taas todistettu.

Yleensä en pura paljon mitään aloittamaani ja se kai osin selittää tuota UFOjen määrää. Nyt kuitenkin päätin tehdä poikkeuksen tästä periaatteesta ja purkasin muutama vuosi sitten aloittamani neidon jakun.  Neito on tosiaan jo kasvanut ohi sekä jakun koosta että tyylistä. Ensin ajattelin, että teen jakun sinnikkäästi valmiiksi ja sitten suoraan kiertoon. Jakusta oli sentään valmiina jo melkein koko miehusta, toinen hiha ja toinenkin hiha melko pitkällä. Mutta ei, ei niin yhtään huvittanut. Joten sitten purin. Nyt riittää tiskirätti lankaa. Voisin perustaa yrityksen: 


Milenan tiskirätti ja kruunu.




Alkukesän prinsessahäiden yhteydessä halusin tehdä jotain prinsessamaista ja jäin sitten vähän niinkuin koukkuun näihin kruunuihin. Onneksi kultalanka alkaa jo loppua ja lisää en meinaa ostaa ... Kruunun ohje löytyy Modasta 3/2012. Näitä versioita en ole tärkännyt.




tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pönttö

Aloitin kesäloman tarmokkaasti käsityökomeron siivouksella. Melko laihoin tuloksin. En raaskinut luopua melkein mistään keräämästäni romusta! Melkein joka esineen kohdalla ajattelin: no joo, kyllä mä voisin tätä vielä työstää, voisin käyttää tätä syksyllä siellä kierrätyskantiset kirjat -kurssilla, neito vois tästä värkätä jotain jne. Olin jopa suunnitellut luopuvani kaikista käsityölehdistä. En paljon koskaan edes selaile niitä, saati että joskus tekisin niistä jotain. Kiertoon lähti kaksi vauvaneulelehteä!

No sen verrain etenin, että virkkasin loppuun kaapin perältä löytyneen pöntön. Pönttö oli jäänyt kesken, koska olin innossani virkannut liian ison pohjaosan ja lanka oli loppunut sitten kesken reunaosaa virkatessa. Olin ajatellut, että haen lisää lankaa. Onneksi en ollut koskaan hakenut! Nyt tajusin, että voin purkaa liiat pois  ja tehdä pienemmän pohjan jolloin lanka riittää reunoihinkin. Hyvin riitti ja riitti vielä pannunaluseenkin.

Sitä vaan en ole koskaan tajunnut, että mihin virkatessa tehdään se kerroksen ensimmäinen silmukka. Siis silloin,kun kerrokset päätetään piilosilmukalla eikä virkata spiraalina ... Tein vähän niin ja näin, joten pöntöstä tuli vähän sellainen mutkallinen siitä kerroksen vaihtokohdasta. Mutta ei haitaa, paan sen puolen seinää vasten :)


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Poikien lomamatka

Lainasin Wolfgang Herrndorfin Ladaromaanin itselleni matkalukemiseksi Pietarin reissulle. Annoin sen siellä kuitenkin teinipojalle, jolla omat lukemiset oli loppuneet. Poika luki kirjan junamatkan aikana loppuun. Kysymykseeni "mitä tykkäsit" teini vastasi "ihan siedettävä", joka tarkoittaa vaihtoehtoisesti "hyvä" tai "hieno". Ihan Delikouraksen Nörtin tasolle ei Ladaromaani teiniasteikolla pääse, mutta lähelle.

Luin Ladaromaanin itsekin matkan jälkeen ja tykkäsin kyllä. Tykkäsin osin siksikin tietysti, että harvassa ovat tällaiset todentuntuiset teinipoikakuvaukset, joita teinipoika itsekin kehtaa lukea.

Kirjassa siis päähenkilönä 14-vuotias Maik, joka on koulussa sivustakatsojan roolissa ja on salaa ihastunut luokan kaunottareen Tatjanaan. Itsekseen Maik haaveilee Tatjanan synttäribileistä, joista koko luokka säpisee. Käy vain niin surullisesti, että Maik ei koskaan saa kutsua näihin bileisiin.

Maikin kesäloma alkaa synkissä, yksinäisissä tunnelmissa. Kunnes paikalle ilmestyy luokan häirikkö ja outolintu Tschick. Yhdessä nämä kaksi erilaista sivullista poikaa lähtevät kesälomamatkalle varastetulla Ladalla. Automatka on täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita, outoja tapaamisia, kummallisia paikkoja. Symbolisemmalla tasolla se on matka yksinäisyydestä, ystävyytetten ja yhteyteen. Periaatteessa siis tyypillinen kasvutarina.

Jollakin lailla Ladaromaani on kuitenkin erilainen. Kirjasta esimerkiksi puuttuu täysin monille teinikirjoille tyypillinen puiseva opettavainen julistus: "huolimatta kauheista kotioloista, ymmärtämättömistä opettajista ja kauuheista luokkatovereista, tästä nuoresta kasvaa kunnollinen ihminen!!!!" Tämä tekee tarinasta jollakin lailla hyvin inhimillisen ja realistisen.

Kokonaisuudessaan tarina on hyvin elokuvamainen ja tuo mieleen lempielokuvani Goodbye Lenin. Lieneekö mielleyhtymän syynä sitten se, että molemmat tulevat tuolta saksalaiselta kielialueelta. Jotain samaa Goodbye Leninin Alexissa ja Ladaromaanin Maikissa on: niin suloisia poikia molemmat :)

Suosittelen Ladaromaania:

- teinipojille Nörtti 3sta odotellessa
- teinitytöille, jotka ovat kiinnostuneita sulkeutuneiden teinipoikien sielunelämästä
- teinipoikien äideille, a) jotka haluavat saada valotusta poikiensa sielunmaisemaan tai b) etsivät epätoivolla lukemista koneen ääreen liimautuneille pojilleen.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

"Mutta jos kukaan ei voi sille mitään, niin kai se saa luvan olla niin"

Olen viime aikoina yrittänyt lukea yhtä jos toistakin aikuisten kirjaa. Ei onnistu. Ongelmana on, että suurimmassa osassa aikuisten kirjoja on heti alussa aivan tolkuttomasti sanoja ja asiaa eli en pääse alkua pitemmälle, kun jo joko nukahdan tai ajaudun tekemään jotain vallan muuta. Jos onnistun päästä alkua pitemmälle, on työsarkaa silti liikaa. Aikuisten kirjoissa on aivan liikaa sanoja, sivuja ja asioita.

Siksi onkin parempi lukea lasten ja nuortenkirjoja (paitsi fantasiaa, joissa sanoja, sivuja, asioita ja jopa osia riittää). Lasten kirjoissa sivumäärä rajoittuu yleensä alle kahteensataan, luvut on sopivan lyhyitä ja kerronta tehokasta ja suoraa. Hyvä esimerkki tästä on uusi lempikirjani Päivän Harri, kirjoittanut Susanna Alakoski.

Alakoskihan on tullut tunnetuksi ruotsinsuomalaisten kurjalistokuvaajana teoksillaan Sikalat ja Hyvää vangkilaa, toivoo Jenna. Myös Päivän Harrin päähenkilö ja minäkertoja Tiia on suomalaistaustainen, mutta kurjalistokuvauksena kirjaa ei voi pitää, sen verran positiivivista tyttöenergiaa pursuava kirjan yleisävy on.

Tiian terävä-älyinen, naseva arkipäivän kuvaus on kuin raikas tuulahdus kaiken tekotaiteellisen aikuisfilosofoinnin jälkeen! Toisaalta teos on raikas tuulahdus myös tekohumoristisessa ja aikuisvitsikkäässä lastenkirjallisuuden kentässä. Alakosken kertojaääni todella kuulostaa kymmenvuotiaalta tytöltä, jolla on paljon sanottavaa, paljon ajatuksia.

Periaatteessa Päivän Harri voisi olla ongelmakirja: Tiia on allerginen, hänen äitinsä on kuollut, hän on maahanmuutajataustainen, perhe on köyhä, luokassa on paljon ongelmalapsia jne. Mutta ei, verrattuna Alakosken aikuisten kirjoihin Päivän Harrista välittyy erittäin positiivinen elämänasenne ja usko ihmiseen, sekä lapseen että aikuiseen.

Suosittelen tätä kaikille nelosluokkalaisille, sekä tytöille että pojille, kaikille aikuisille, jotka eivät jaksa lukea paksuja ja vaikeatajuisia kirjoja, kaikille, jotka eivät tykkää siirapista, mutta eivät myöskään kurjalistokuvauksista eli ihmisille, jotka tykkää, että kirjassa puhutaan raskaistakin asioista, mutta voimaannuttavalla tavalla. Suosittelen kyllä kaikille oikeestaan, kansikaan ei näytä niin typerältä nyt, kun olen lukenut kirjan ja tajuan, mitä kannella halutaan kertoa.

Odotan innolla tämän kolmiosaiseksi luvatun sarjan seuraavaa osaa.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tsaarin tytär ja sukat

Nämä sukat löytyi UFO-metsästyksen yhteydessä. Olen todennäköisesti neulonut ne viime syksynä Hyvän mielen sukat -keräykseen, mutta myöhästynyt sitten viimeisestä  palautuspäivästä. Nyt sukat menee kiertoon, koska meidän perhessä ei kellään ole noin pieniä jalkoja.




Sukilla olis varmaan ollut käyttöä myös lukemani romaanin päähenkilöllä Tatjanalla, joka siis on samaan aikaan sekä milelikuvitus- että historiallinen henkilö. Historiallinen Tatjana kohtasi loppunsa Jekaterinburgissa, Ipatjevin talon kellarissa. MielikuvitusTatjana sen sijaan jää henkiin kertomaan tarinaansa, joka siis monelta kohtaa on yhteineväinen todellisena Tatjana Romanovin, tsaarin tyttären tarinan kanssa.

Kyseessä siis Carolly Ericksonin Tsaarin tytär, historiallinen romaani, jossa on erittäin paljon historiallista faktaa, mutta huomattava määrä myös kuviteltua ja munneltua tarinaa. Tsaarin tytär esim. seikkailee öiseen aikaan ongelmitta pitkin Pietarin työläiskaupunginosia. No varmaan näin onnistui tapahtumaan! Mutta tää siis tosiaan on romaani, jota vähän väliä joudun itselleni muistuttamaan.

Mullahan on tää Romanov-fiksaatio olemassa jo vuosien takaa, en tosin tajua, mikä näissäkään kruunupäissä kiinnostaa. Nikolain täydellinen tallukkamaisuus, ymmärtämättömyys, hölmöys, sokeus ja mitä kaikkea uskomatonta vielä. Sama pätee Aleksandraan: mikä katala, hölmö nainen! Ja tällaiset on sitten suuren ja mahtavan Venäjän maan yksinvaltiaat. Tytärten rooli on valeanastasiatarinoita lukuunottamatta jäänyt vähän valjuksi. Nyt sieltä nostettiin esille tämä Tatjana, joka kruunupääkautensa jälkeen eleli nähtävästi hyvinkin onnellisen elämän tavallisena kanadalaisena perheenemäntänä. Mua kiinnostais kyllä sekin elämänvaihe.

Suosittelen kirjaa vääristellyn historian, romantiikan ja naistarinoiden ystäville.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pipot

Kirjasto osallistuu käsityön juhlavuoteen ja järjestää keskeneräisten käsitöiden eli UFOjen näyttelyn. Eilen sitten uskaltauduin kaapilleni eli komerolleni näitä UFOja metsästämään. Löytyihän niitä. Löytyi myös yksi valmis ja yksi ihan vähän kesken oleva sytomyssy, mikä oli sikäli hyvä ajoitus, koska flikan kyseisten päähineiden keräys on juuri loppusuoralla. Eli tikkusin UFOn valmiiksi ja tänään sitten vielä yhden kokonaisen uudenkin .



Lanka on kaikissa Sirdarin Just Soya ja molemmat mallit löytyy Novitasta kevät / 2009.  Pinkissä pipossa puikot on 3,5 ja ruskeassa 4, siitä johtuu kokoero. Raidallisen puikkoja en muista.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

kevät! missä olet?

Joskus alkutalvesta innostuin näihin kaulureihin. Sain valmiiksi kaksi. Ehkä niille tulee vielä käyttöä kunhan kevät koittaa. Jos koittaa.Eilenkin tuprutteli lunta pitkin päivää. Tänään sentään paistaa aurinko eli ehkä se lumikin sitten sulaa pikkuhiljaa.

Kaulurit oli loppujen lopuksi kiva ja helpponeuloa, kunhan tajusin ensin ohjeen idean. Ohje on siis Kipakoiden kalenterista 2012. Lanka Drops Alpacaa ja puikot 2,5.

Uhosin viimeksi, että vinolapasia tulee lisää. Niin tuleekin. Tässä toiset Drops Big Delightista. Lankaeron huomaa, Noro on niin paljon rouheampaa ja siten oudosti tyylikkäämpää. Mutta Drpos on kyllä ihanan pehmeää. Vinolapasten ohje on mulla jostain Eiran langan mainoslehtisestä,mutta löytyy varmaan muualtakin. Muistaakseni jossain kässylehdessäkin oon nähnyt viimeaikoina.



Kirjarintamalla on taas ollut enemmän hiljaiseloa. Viimeisillä sivuilla on tällä hetkellä menossa Roope Lipastin Vilhelmiina ja vanha röyhyttelijä. Kirja on varmaan oikein mukavaa luettavaa kaikille kilteille, mutkattomille alakouluikäisille kirja-ahmijoille.

Heiluttelin kirjaa myös 11-vuotiaan testihenkilön nokan edessä. Vastaus oli ehdoton ei. Kirja olisikin testihenkilölle ehkä liian kiltti. Esimerkiksi Vilhelmiinan vanhemmat ovat todella outoja, mutta eivät kuitenkaan Vilhelmiinan mielestä noloja. Testihenkilö alkaa olla esiteini-iässä, jolloin hyvässä kirjassa vanhemmat on noloja. Yleensä ottaen testihenkilö rakastaa noloutta. Palaan aiheeseen jossain vaiheessa ja esittelen testihenkilön lempikirjan Nolo elämäni, olinpa bilehile :). Mutta Vilhelmiina on siis kiltti ja siinä mielessä turvallista luettavaa myös vanhempien näkökulmasta.






sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pääsiäisjänis tulee - oletko valmis!

Neito virkkasi mulle tällaisen kivan pääsiäisjäniksen. Keksittiin sitten, että voitais bommata se johonkin kivaan paikkaan, esim. tuohon meidän talonnurkalle ränniin :) Rännistä tuleekin hieno, kun bommitaan se ihan täyteen ... tämä taas tätä mun "teen näitä sitten ainankin 100!!!" -ajatuksia.


 
 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kirjaan mätsäävä asustesetti

Olen lukenut Carita Forsgreniltä aikaisemmin hänen esikoiskirjansa Kolmen kuun kuningatar ja siitähän on jo aikaa ... Muistikuva kuitenkin jäi, että tykkäsin tuosta kirjasta tosi kovaa. Siihen nähden tämä nyt lukemani Perintö oli pienoinen pettymys. Syy saattaa tietysti olla se, että ensimmäinen on historiallinen romaani ja tämä uusin jonkinlainen nykyaikaiseen liikemaailmaan sijoittuva trilleri. Varsinaisesti en kuitenkaan ole mikään historiallisen romaanin suuri ystävä, joten selitys vähän ontuu. Pääosin kummassakin on kuitenkin kyse ihmissuhteista ja jännittävistä juonenkäänteistä, jotka molemmat on niin plussaa kirjalle kuin kirjalle.

Perinnön rakenne on kiva, alussa tapahtuu jotain kamalaa, mitä, se selviää vasta lopussa eli tämä todella kannustaa lukemaan. Näkökulma vaihtelee luvuittain kirjan eri henkilöiden välillä, eniten saa tilaa päähenkilö Okko. Tämä on vähän tylsää, koska itseäni olisi enemmänkin kiinnostanut Okon sisar Elli.

Kokonaisuutena kirja oli ihan luettava: kiinostava juoni, toimiva kerronnan rakenne ja viihdekirjaksi kohtuullisen uskottavat henkilöt.

Tätä pipo-kämmekkäsettiä en varsinaisesti neulonut yhdessä Perinnön kanssa, mutta laitan sen nyt tähän samaan postaukseen, koska kirjan kansi ja setin väri mätsää niin hyvin yhteen.

Malli on (kaikki jo kyllä arvaakin) Regialta. Käytin saksankielistä ohjevihkosta, joka joskus olen lankakaupasta saanut. Jotain saksantaidostani kertoo se, että ekassa kämmekässä ymmärsin ihan selkeästi, että pitää tehdä peukalokiila. Ymmärsin siis kaikki, että jätettään alussa kaksi silmukkaa lisäysten väliin, kuinka usien lisäykset toistetaan ja kuinka monta kertaa. Toisen kämmekän kohdalla en mitään tällaista ohjeesta löytänyt. Ihan selkeästi siinä sanottiin, että jätetään niin ja niin monta silmukkaa odottamaan apulangalle eli tehdään sellainen reikäpeukku. No, tein kuitenkin kiilat molempiin ja ihan hyvät tuli.


Lanka: Drops Delight
Puikot: 2,5

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Löytyihän se hyvä kirja! (ja lapaset valmistui)

Vinolapaset tuli valmiiksi. Malli oli tosi kiva! Helppo, nopea ja näyttävä. Meinaan tehdä toisetkin :)






Neulomisen ohessa lukaisin paitsi sen yhden puisevan jutun myös toisen, ihan hirveän hyvä kirjan!
Seita Vuorelan Karikko on niitä kiintoisia nuorten aikuisten kirjoja, jotka melkein riittäis mulle nykyään, aiheet on niin kiinnostavia! Karikossa on kyse pojista, ystävyydestä, kuolemasta, perheestä, surusta, onnettomuuksista, tuonpuoleisesta, rajalla olemisesta jne. Kirjassa on todella huikea mystinen tunnelma sekoittuneena normi elämään ...

Vierastan juonipaljastuksia ja niitä kaipaava löytää kyllä muualta pilvin pimein. Sen sijaan suosittelen kirjaa kaikille teinipoikien kanssa eläville. Kirja ei millään muotoa ole siirappia, mutta lohdullinen kauheudestaan huolimatta.

torstai 28. helmikuuta 2013

Monte Carlon jalokivet

Hiihtoloman kunniaksi päätin lukaista jotain kevyempää ja tartuin Elisabeth Adlerin teokseen Monte Carlon jalokivet. Kyseinen kirjailioja ja oikeastaan genrekin on minulle entuudestaan melko tuntematon. Ryhdyin siis lukemaan avoimin mielin.

Teos etenee alusta alkaen hidastempoisesti, vaikka maantieteellisesti reissaillaan ristiin rastiin ympäri maailmaa. Minun kaltaiselleni huonomuistiselle lukijalle hitaus ja jatkuva kertailu tavallaan sopii, tulee ainakin selväksi, että päähenkilö on "pitkä ja hoikka ja hänen tummat hiuksensa laskeutuvat kasvojen molemmin puolin". Tätä kuten myös jokaisen muun mukana olevan henkilön ulkonäköön liittyvää seikkaa toistellaan joka ainoassa kirjan melko lyhyessä luvussa. Alkaa jossain vaiheessa tulla selväksi. Myös juoni etenee kuin tervassa, joka käänteessä kerrataan, mitä aikaisemmin on tapahtunut ja ennen kaikkea, miten kukakin henkilö on missäkin tilanteessa ollut pukeutuneena. Ei pitkän päälle valitettavasati kovin kiinnostavaa.

Puolessa välissä kirjaa alkaa harmittaa, miksen ole laskenut alusta asti kuinka usein kirjassa mainitaan joku tuotemerkki. Olisi ollut kiinnostava tietää. Mietin myös saako kirjailija jotain korvausta tästä tekemästään tuotesijoittelusta. Entä pahisten käyttämät tuotteet, ovatko ne päätyneet pahiksille siksi, ettei valmistaja ole suostunut maksamaan kirjailijalle tämän vaatimaa korvausta? Joka tapauksessa tulee selväksi, että piikkikorkoiset punapohjaiset Louboutinit ovat jotenkin halvan ja nousukasmaisen oloiset, koska niitä käyttää ruma itäeurooppalainen vanha selluliittinen psykopaatti, joka kaiken kukkuraksi on ostanut kyseiset jalkineet alennuksella puoleen hintaan (myydäänkö mitään oikeasti arvokasta ja tyylikästä koskaan missään puoleen hintaan?).

Parhaiten teosta voisi kuvata sanalla yllätyksetön. Alusta saakka on selvää, kuka on pahis ja rikollinen, että rakastavaiset saavat lopussa toisensa, että kaikille mukana oleville koirille käy hyvin jne. Ainoa yllätys oikeastaan oli, että näinkin suosittun kirjailijan kirja voi olla näinkin mitätön ...

Teos tosiaan vilisi tuttuja ja tuntemattomia ylellisiä tuotemerkkejä kyllästyttävyyteen saakka. Tähän sopiikin lukemisen ohessa neulomani lapaset: lanka siis Noroa (villaa tosin) ja puikot Knit Pro.



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Aadan aikaikkuna

Lukemisen tielle asettuu usein monenmoisia esteitä. Tässä esimerkki:


Elisabet Ahon Aadan aikaikkuna kertoo tokaluokkalaisesta Aadasta, joka yllättäen löytää huoneensa ikkunasta mahdollisuuden siirtyä ajassa 40 vuotta taaksepäin aikaan, jolloin Aadan äiti oli pikkuvauva ja asui kadun toisella puolella purku-uhan alla olevissa puutaloissa. Menneisyydessä Aada tutustuu ikäiseensä tyttöön ja viettää tämän kanssa muutaman keväisen päivän. Aihe on siis trendikäs ja kiinnostava.

Mutta aloitetaan kirjan kannesta, jonka perusteella suurin osa kohderyhmästä valitsee lukemisensa. 11 vuotias testihenkilö nyrpistelee nenäänsä heti kannen nähtyään. Ei osaa sen kummemmin perustella, mutta ilmoittaa, ettei aio lukee, näyttää tylsältä. Omiin 50-vuotiaisiin silmiini kirja tuo mieleen 60-luvun Tiina-kirjat. Aada näyttää samalla lailla pirteän kömpelöltä 60-luvun tytöltä, vaikka hän siis oikeasti on 2000-luvun tyttö.Todennäköisesti kannella on ajateltu viitata menneeseen aikaan, johon siis kirjassa matkaillaan. Mutta metsään meni siinä suhteessa, että kohderyhmä ei kannen takia kirjaan halua koskea.

Toinen kompastuskivi on päähnekilön ikä. Aada on tokaluokkalainen, täyttänyt juuri 9 vuotta. Kirjassa on yli kaksisataa sivua, normaalia fonttikokoa tekstiä. Kuinka moni tokaluokkalainen jaksaa lukea näin paksun kirjan? 11-vuotias neljäsluokkalainen testihenkilö ilmoittaa heti, ettei aio lukea tylsäkantista tokkaluokkalaisesta kertovaa kirjaa. Testihenkilö on toki  poikkeuksellisen kriittinen, mutta tässä kohtaa valitettavasti melko tyypillinen: kukaan (paitsi 50-vuotias kirjastotäti) ei halua lukea itseään nuorempien ihmisten asioista. Eli tältä osin mahdollisiksi lukijoiksi karsiutuvat vain hyvin lukevat tokaluokkalaiset (jakirjastotätit, joita varten kirjaa tuskin on kirjoitettu), vaikka kirja oikeasti olisi oikein sopivaa luettavaa 10 -11 vuotiaillekin tytöille.

Kolmanneksi kirja lähtee hitaasti käyntiin. Alussa kuvaillaan pitkät pätkät Aadan arkista elämää, trullittelua ja leikkimisiä kavereiden kanssa. Vasta sivulla 57 lähtee käyntiin ensimmäinen aikamatka. Jos olisin onnistunut naamioimaan kirjan kannen ja pimittämään päähenkilön iän ja huijaamaan näin testihenkilön lukemaan kirjaa, hän ei olisi selviytynyt tästä yli 50 sivun johdannosta. Kirja olisi jäänyt lojumaan yöpöydälle viikoiksi, kuukausiksi, kunnes lopulta viiden uusimiskerran jälkeen se olisi palautettu kirjastoon.

Tämä kaikki on tosi sääli, koska alkuesteiden jälkeen kirja osoittautuu hyvin mukaansatempaavaksi ja jännittäväksikin. Menneisyyden asiat on tuotu kivalla tavalla esille, mikä kaikki onkaan muuttunut! Toisaalta on samojakin asioita: leikit ja kikattaminen, rakkaat mummit, vanhempien poissaolo.

Menneisyyden kuvaus on paikoin junnaavaa ja itse en muista, että vuonna 1968 olisi kaupassa myyty irtomaitoa tai että kahvi ja maito olisi pitänyt hakea eri kaupoista. Minä en tosin viettänyt lapsuuttani Helsingissä vaan maaseudulla, jossa Osuuskaupasta saatiin kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Oltiin vissiin aikaamme edellä :)


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pompula-tuubit

Käväisin tässä taannoin neulomassa Neulekahvila Pirjoliisassa ja heti ovelta näin, mitä lankaa haluan ostaa. Kyseessä on Schachenmayrin Pompoleo, jossa pompulat on kätsysti valmiina mukana. Kätsyä on myös se, että vyötteessä on ohje tuubiin, johon kyseinen lankamäärä sopivasti kuluu. Ostin pari vyyhtiä, koska todellakin heti  sielunisilmin näín, kuka minkäkin värisen tuubin haluaa.

Kuvauksessa oli tällä kertaa tavoitteena panostaa kuvauspaikkaan. Kuten huomaatte, neidon tuubi onkin kuvattu muualla kuin sekaisessa olohuoneessamme tai takapihalla lumisen orapihlaja-aidan edessä. Kuvauspaikka on Rauman läheisyydessä sijaitseva pronssikautinen röykkiökalmisto Sammallahden mäki. Hämmästystä luonnollisesti herättää neidon aurinkoinen ilme, joka ei siis todellakaan kerro hänen kiinnostuksestaan historiallisiin matkailukohteisiin, varsinkaan talvipakkasella vaan paremminkin perinaisellisesta halusta näyttää hyvältä kuvassa oli tilanne kuinka epätoivoinen tahansa.

Toinen tuubi oli tarkoitus kuvata  Kuntsin  modernin taiteen museossa, mutta olimme kuvattavan kanssa nähtävästi molemmat niin kathartisessa tilassa kaiken sen taiteen äärellä, että kuvaus tyystin unohtui. Näin ollen vaaleanpunainen tuubi on kuvattu kirjaston takahuoneessa vanhan kortistokaapin päällä.




lauantai 19. tammikuuta 2013

Sinivalkoisuus

Viime keväänä aloin MM-jääkiekkoa seuratessani neuloa isänmaallisia sukkia. Aika pitkälle pääsin, ennenkuin tajusin, etten koskaan missään tilanteessa halua vetää jalkaani tuollaisia sukkia. Malli löytyy Suuren käsityön numerosta 4/2012 (varoitukseksi). Lankahan on Regian Stadion coloria, jota Suomessa myytiin keväällä juuri jääkiekkofanitukseen liittyen.


Lankaa tuli ostettua tuota sukkahirviötä varten enemmän kuin ohje määrää, joten sain jäljellä olevista itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa neulottua nämä:


Sekä sukkien että pipon ohje on Erica Knightin Regialle tekemä. En kyllä saanut sukista yhtään niin sutjakoita kuin ohjeen kuvassa. Pipo nyt pakosta onnistuu, kun olen tuolla ohjeella niitä tehnyt varmaan kaksikymmentä.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Varapipo

Kun esikoinen oli alakoulussa, hänellä piti aina olla kolme lippistä, joista kaksi oli hukassa ja yksi käytössä. Kun joku löytyi, toinen katosi. Tallella olevien määrä pysyi vakiona. En tiedä, onko nyt itselleni käymässä samoin, joka tapauksessa aina joku pipo (se, jota etsin) on hukassa. Kuvassa olevan pipon neuloin, koska olin kadottanut violettisävyisen piponi. Sittemmin löysin sen työpaikalta kaapin perältä. Sen jälkeen myös tämä uusi ehti mennä hukkaan. Kunnes kaveri löysi sen autostaan.

Pipo on neulottu sillä iänikuisella mallilla ja lanka on Drops Delight, jota kaapissa riittää, riittäää ...
Kuvan otin päheästi peilin kautta. Voisin tehdä yhden uuden vuoden lupauksen: lupaan pestä peilin.

Iloista neulevuotta kaikille!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...