Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



maanantai 21. syyskuuta 2009

Tiskirättejä


Päätin sittenkin "uhrata" turkoosin Allino-langan tiskiräteiksi. Oikeastaan, miksei tiskirätti voisi olla kaunis, sen kanssahan joutuu kuitenkin viettämään niin paljon aikaa. Ja jos tämä todella toimii niin, että "käytä ja pyykkää" pitkiä aikoja, niin onhan se sitten ekologisempaakin. Joka tapauksessa neulominen oli kivaa ja jälleen kerran koukuttavaa! Vasemmanpuoleinen rätti on peruskorinpohjaa ja oikealla Feather and Fan -pitsiä. Saa nyt sitten nähdä alkaako näitä tulla täältä kuin tennispalloja pallotykistä, sen verran hauskaa kyllä oli näitä neuloa!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Syysaskartelua


Kaikki kunnolliset äidithän askartelevat ja puuhaavat kaikkea kivaa lastensa kanssa. Niinpä minäkin päätin tehdä syyssydämiä tyttären ja hänen kaverinsa kanssa. No, viidessä minuutissa tytöt saivat sydämensä valmiiksi ja suunistivat muihin hommiin. Mamma puuhaili sitten vähän kauemman. Ihan mukava tuokio se kuitenkin oli :)

tiistai 15. syyskuuta 2009

Teinin Survival Kit

Lukijoiden kesken voisi nyt kai järjestää jonkinlaisen veikkauskisan siitä, kuinka monta viikkoa ehtii vierähtää, ennen kuin
kaikki nämä varustukset
ovat teillä tietymättömillä. Teinihän on siitä kiitollinen otus, että hänelle neuloessaan ei tarvitse murehtia jääkö asuste kaapin perälle makaamaan. Ei jää. Ei ainakaan pipot eikä lapaset. Ei ainakaan oman kaapin perälle. Mutta jonnekin ne sitten aika pian jäävät ja se on kyllä vähän ikävää, kun on aikaa, innostusta ja rakkauttakin niihin töihin neuloessaan laittanut. Täytyy vain toivoa, että jossain joku toinen paleleva teini ne varusteet sitten löytää ja ottaa käyttöönsä.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Mumin syyslähetys


Saimme tänään niin sanotun "Mumin syyslähetyksen" eli noin kolme muovikassillista sukkia, lapasia ja kaulahuiveja. Eli mitenkään suuressa paleltumisvaarassa ei pikkuperhe tänä(kään) syksynä ole. Joulunahan tulee sitten toinen vastaava pakaasi niitä sydäntalven kuukausia varten :)

lauantai 12. syyskuuta 2009

Titityy!


Alkuviikon aharistuksessani ajauduin lopulta tilaamaan Tityy-lankojen tutustumispaketin. Vaihtoehtona olisi ollut tilata Gudrun Sjödénin yli 200 euroa maksavat maijapoppas -kengät. Selvisin tästä lankapaketista kuitenkin huomattavasti halvemmalla ja arvelin myös, että lankapaketin aharistusta lieventävä vaikutus on pitempiaikainen kuin yli 200 euroa maksavien maijapoppaskenkien .... Joka tapauksessa langat tuli perjantaina ja täytyy tunnustaa, että olin hiukkahiukkasen pettynyt. Lankoja oli aika vähän ja väritkin osin outoja ... no oma vika, onko pakko tilata sika säkissä.


Nyt on sitten kuitenkin edessä pohtiminen, mitä langoista voisi tehdä. Turkoosi Allino cottolin on aivan ihana ja haluisin siitä jotain itselle, mutta kun katsoin Ravelrysta ideoita, niin siitä oli tehty pelkkiä tiskirättejä - ei! - jotain muuta on keksittävä! Admiral Bambus on taas niin ohutta, että minun käsialalla puikot pitäis olla jotain miinus kaksi -luokkaa. Yksi vaihtoehto on sommitella hienot langat koriin kököttämään olohuoneen nurkkaan tuomaan kodikasta ja lämminhenkistä tunnelmaa :)

torstai 10. syyskuuta 2009

Mikä on tämä blogi?

Tässä on päivä vierähtänyt blogin ulkoasua virvoitellessa. Kaikenkaikkiaanhan en ole ollut yhtään ahkera bloggaaja - varmaan yli puoli vuotta kulunut ja säälittävät kolme postausta kasassa! Mietinkin tässä, että ehkä motiivini blogin perustamiseen eivät olleet kovin hedelmälliset, minähän aloitin tämän blogin silkasta katteudesta miehelleni, joka sai omista runotorstain runoistaan niin kannustavia kommentteja. Oma runoilijan urani tyssäsi melko pian hiekkaan ja kommetitkin olivat tyyliä "meidän lapset tykkää kyllä enemmän mäkkäristä kuin hesestä", ei mitään "viiltävän koskettava runo" tai "veitsenterävää tunnelmahavainnointia". No minkäs teet, jos pannukakusta kirjoitat niin sitä myös kommentoidaan. Luulenpa, että yksi runoilija perheessä riittää. Viime aikoina olenkin heilutellut enemmän neulepuikkoja ja virkkuuskoukkua kuin sulkakynää. Seuraava postaus saattaakin olla enemmän sukka- kuin runosisältöinen. Ehkä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...