Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



tiistai 7. tammikuuta 2014

UFO-kassi tyhjenee!

Uskalsin kukistaa UFO-kassiin! Toimin näin: valitsin kassista kolme projektia, jotka päätin saada valmiiksi, etsin puuttuvat tarvikkeet ja ohjeet  ja ryhdyin hommiin.

Valmista tuli:



Pääsiäissukat aloitettu pari vuotta sitten, muuten valmiit paitsi toisen sukan pupuilta puuttui silmät. Onneksi olin tehnyt kasvunvaraa ja sukat on nyt ihan sopivat neidolle! Malli saattaa olla Dropsilta  ja lanka on Nallea.




Joitakin vuosia sitten mulla oli tavoitteena automatisoida lapasen neulominen. Eli tehdä siitä jotenkin sellaista helppoa kuten sukan neulominen on: voi aloittaa koska vaan, mistä langasta vaan ja aina onnistuu ilman mitään miettimistä siinä peukalon kohdassa. Nää lapaset jäi tuon hankkeen viimeisiksi ja tietty ilman peukkuja. Ihan samaa lankaakaan (Puro) ei enää kaapista löytynyt ja jotenkin tosiaan tuossa peukussa on vielä oppimista. Ihan karseen isot (peukut) tuli. No, miehelle kelpaa :)


Neidon tupsupipon keskenjäämisen syytä en yhtään tajua, viimeisiä kerroksia puuttui vain muutama eli valmista tuli noin vartissa tupsuineen päivineen. Lanka on Debbie Blissin Blue Faced Leicester Aran, ohje Moda 8/2013 ja puikko 4,5. Nyt vasta katoin tuota langan hintalappuakin kunnolla. Ehkä neito käyttää tätä vain, kun on mun kanssa kävelyllä :).

2 kommenttia:

  1. Enpä tiedä ahkeruudesta :) Kaikista puuttui tosi vähän. Paremminkin tarvittiin rohkeutta kurkistaa sinne pussiin ja valita jotain. Pahimmat tietysti jäi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...