Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pompula-tuubit

Käväisin tässä taannoin neulomassa Neulekahvila Pirjoliisassa ja heti ovelta näin, mitä lankaa haluan ostaa. Kyseessä on Schachenmayrin Pompoleo, jossa pompulat on kätsysti valmiina mukana. Kätsyä on myös se, että vyötteessä on ohje tuubiin, johon kyseinen lankamäärä sopivasti kuluu. Ostin pari vyyhtiä, koska todellakin heti  sielunisilmin näín, kuka minkäkin värisen tuubin haluaa.

Kuvauksessa oli tällä kertaa tavoitteena panostaa kuvauspaikkaan. Kuten huomaatte, neidon tuubi onkin kuvattu muualla kuin sekaisessa olohuoneessamme tai takapihalla lumisen orapihlaja-aidan edessä. Kuvauspaikka on Rauman läheisyydessä sijaitseva pronssikautinen röykkiökalmisto Sammallahden mäki. Hämmästystä luonnollisesti herättää neidon aurinkoinen ilme, joka ei siis todellakaan kerro hänen kiinnostuksestaan historiallisiin matkailukohteisiin, varsinkaan talvipakkasella vaan paremminkin perinaisellisesta halusta näyttää hyvältä kuvassa oli tilanne kuinka epätoivoinen tahansa.

Toinen tuubi oli tarkoitus kuvata  Kuntsin  modernin taiteen museossa, mutta olimme kuvattavan kanssa nähtävästi molemmat niin kathartisessa tilassa kaiken sen taiteen äärellä, että kuvaus tyystin unohtui. Näin ollen vaaleanpunainen tuubi on kuvattu kirjaston takahuoneessa vanhan kortistokaapin päällä.




1 kommentti:

  1. Hauskoja tuubeja! Kätevää, että pompulat tulevat langan mukana.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...