Kahden maailman tyttö

Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö on noussut työyhteyksissä moneen otteeseen esille. Lähinnä ollaan pohdittu voisiko kyseistä teosta vinkata esim. yläkoululuokassa, jossa istuu sulassa sovussa kantasuomalaisia, kurditaustaisia ja muita maahanmuutajataustaisia nuoria. Ennakkoasenteeni oli, että ei, mutta pitihän kirja nyt kuitenkin lukea itse, että sain selvyyden mielipiteeseeni.

Kirjassa siis Tara-niminen Helsingissä asuva kurdiperheen tyttö kamppailee sananmukaisesti kahden maailman välissä. Perhe edustaa ankaraa fundamentaalista islamia. Ystävät ja koulukaverit vetävät Taraa "tavallisten" nuorten maailmaan: Tara haluaisi liikkua vapaasti kaupungilla, pukeutua muodikkaasti, tavata poikia, rakastua. Tätä eivät isä, isoveli eivätkä muut suvun miehet voi hyväksyä. Taran vapaa-aika, Taran elämä ei ole millään tavoin hänen oma asiansa, vaan ennen kaikkea isän kunniakysymys. Käyttäytymällä vastoin perinteisiä normeja  Tara häpäisee isänsä kunnian. Taran mitättömiltä tuntuvat teot loukkaavat perheen ja suvun miesväkeä niin, että hän joutuu hengenvaaraan. Tara joutuu pakenemaan ja piiloutumaan pysyäkseen hengissä.

Tiainen kirjoittaa vetävästi. Tarina on kerrottu niin mukaansatempaavasti, että kirjaa tuskin pystyy laskemaan käsistään. Tiaisen realistinen, eleetön kirjoitustyyli on omiaan lisäämään tarinan koskettavuutta. Tekstissä ei ole mitään turhaa maalailua vain se oleellinen,mitä todella tapahtuu.

Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseeni eli vinkkaisinko teosta tavalliselle suomalaiselle ysiluokalle niin en. Tarina on todellan ahdistava, eikä sitä lukiessa voi välttyä ajatukselta, onko kurdityttöjen elämä oikeasti tällaista, onko oman tyttäreni parhaan kaverin elämä tällaista. Tiainen pohjaa kirjoissaan vahvaan taustatutkimukseen, joten varmasti todellisuuspohjaa on. 

Tosiasiassa Tiainen kertoo yhden kurditytön tarinan (jolla varmasti on useitakin vastineita todellisuudessa), mutta oikeasti kaikkien kurdityttöjen (suurimman osan) elämä ei ole yhtään näin kamala. Kaikki kurdi-isät eivät julista tyttärilleen kuolemantuomiota, jos tytär käy pizzalla suomalaispojan kanssa. Kirja yleistää epämiellyttävällä tavalla ääri-ilmiön koskemaan koko ryhmää. Samalla tavalla voitaisiin yleistää fundamentaalikristittyjen ehkäisykielto ja naisten synnytyskonerooli koskemaan kaikkia kristittyjä. 

Kahden maailman tyttö painii samassa sarjassa Anja Snellmanin ja Jari Tervon Laylan kanssa. Kaikissa näissä suomalainen kirjailija on ottanut asiakseen kertoa itselleen vieraassa kulttuurissa ilmenevästä ongelmasta. Tämäkin tuntuu vastenmieliseltä. Odotan kovasti suomalaisten maahanmuuttajataustaisten naisten kirjoittamia tarinoita. Tällä saralla raikkaita tuulahduksia ovat esim. ruotsalaisen Marjaneh Bakhtiarin kirjat Mistään kotoisin ja Toista maata.  

Pussukoita ei voi koskaan olla liikaa

Olimme neidon kanssa pari viikonloppua (perjantai-ilta + lauantai) kestävällä Vaasa-opiston Kassit ja pussit kierrätysmateriaaleista -kurssilla. Ennakko-odotuksia ja suunnitelmia meillä ei ollut joten ensimmäinen viikonloppu meni vähän sellaisissa mitä-mitä-tunnelmissa erilaisia tekniikoita testaillen.

Kurssilla siis tehtiin lähinnä kasseja ja pussukoita paperista ja muovipusseista. Muovi ei ihan näin alkuun osoittautunut oikein meidän matskuksi, mutta tarkoitus kyllä on kokeiluja jatkaa silläkin saralla. Moni kurssilainen sai nimittäin ihan hienoja juttuja aikaan vanhoista ostoskasseista.  Sen sijaan paperikassit onnistui meillä  kivasti ja niiden työstäminen tosi oli  hauskaa!

Minähän en ole mikään ompelija, joten ihan kivaa oli nyt rohkaistua silläkin saralla. Yllätyksekseni osasin kiinnittää vetoketjun!

Materiaalina käytimme Aku Ankkoja, vanhaa Kansan Kulttuurin kustantamaa venäläistä satukirjaa, Indiskan muovikassia, läpinäkyvää muovia ja pitsiä.

Paperipussukoiden pinta on käsitelty tekstiililakalla kestävämmäksi ja kosteutta ja likaahylkiväksi. Muovipussukoiden materiaali on saatu aikaan sulattamallasilitysraudalla useita muovipussikerrokisa yhteen. Kuvassa olevien pussien muovikerrosten väliin on silitetty tavallista pitsinauhaa. 

Tilanne on nyt se, että luen sanomalehteäkin vähän "sillä silmällä". No, mottonihan on aina ollut tuo postauksen otsikko "pussuikoita ei voi koskaan olla liikaa". Eihän?

Nyppyjen neulominen

Miten neulotaan 7 silmukkaa nurin yhteen? Ei mitenkään!!! Tähän vaiheeseen oli tyssätä hyvin alkanut Annis-huivini. Googlettelin ja kollasin kaikenmaailman ohjeita ja Youtube-videoita aiheesta, kunnes lopulta laitoin avunpyynnön neulekahvilamme Facebook-sivulle. Onneksi on neulekahvila!! Onneksi Anne on siellä!! Häneltä nimittäin sain ohjeen, jolla jopa minä onnistun saamaan aikaan seitsemän (tai jopa useamman) silmukan nypyn!!

Nyppy tehdään näin:

Lanka työn eteen (ollaan nurjalla puolella), nosta ekat 6 silmukkaa neulomatta (niin päin kuin aikoisit neuloa ne nurin) oikealle puikolle. Neulo seitsemäs silmukka nurin ja nostele ylivetokaventaen ne kuusi silmukkaa yksitellen neulotun silmukan yli, lopuksi kiristä lanka. Ja siinä se. Vähän vaatii harjoitusta tuo kohta "lopuksi kiristä lanka", mutta muuten nyppyjä tosiaan syntyy ilman mitään ylimääräisiä puikkoja, virkkuuskoukkuja tai sormen sijoittamista neulottavien silmukoiden sisälle.

Lanka  Marks&Kattens Fame trend

Maankohoaminen

Osallistuin tänään Vaasan torilla neuleperformanssiin, jonka aiheena oli maankohomainen. Maahan kohoaa merenkurkussa noin 8,5 mm vuodessa, mikä antaa oman säväyksensä täkäläiselle merimaisemalle. Jos ilmastonmuutosta ei olisi, voisimme parin tuhannen vuoden päästä kävellä Ruotsiin. Se olisi kyllä kiva, koska nykyinen Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivä alus on niin kämänen, etten minä ainakaan siihen uskalla jalallani astua ...

No, joka tapauksessa neuloimme noin 70 naisen porukalla maankohoamista noin tunnin verran. Jokainen oli kotona neulonut sinisen meriosan, jotka torilla yhdistettiin harmaalla merestä kohoavia kiviä ja saaria symboloivalla harmaalla langalla. Seisoimme ringissä ja neuloimme haitarimusiikin säestyksellä. Järjettömän kivaa :D

Performanssi on ruotsalaisen tekstiilitaiteilija Kerstin Lindströmin hanke.

Neuloimme ringissä, keskellä maassa näkyy Ruotsissa aikaisemmin neulottu maankohoaminen I

Merestä kohoavat neulovat naiset: minä ja Pirjoliisa

Siniset palat yhdistyy, kun harmaalla neulotaan yhtäpötköä

Harmaata tuli neulottua tänään ehkä noin kuusi kerrosta. Neulominen jatkuu ensi kesänä Vaasassa järjestettävässä neulesymposiumissa.

Pihaneliöt

Purin aikaisemmin kesällä keskeneräisen neidolle tarkoitetun neuletakin. Olen nyt erittäin iloinen, kun keksin ruveta virkkaamaan purkulangasta isoäidinneliöitä ja jopa tiettyyn tarkoitukseen eli piha-aidan aukkoihin! Ja sain jopa projektin valmiiksi ennen syysmyrskyjen tuloa! Ja kaikki lanka on käytetty!

Kuvat on kumman sameita. Otin ne teinin Lumialla, jota justiin olin päässyt kehumasta nimenomaan kameraominaisuuksien takia. Sillä siis tosiaan on tullut aivan mahtavia kuvia tähän asti, mutta en tiedä, mikä näissä mättää. Olisko ehkä se, että otin kuvat illalla, jolloin syysaurinko oli melko matalalla ...

Virkkaa, virkkaa ...

Taas tapahtui tämä, että ikäänkuin lähti kädestä tuo virkkuushomma. Lainasin kirjastosta kivan teoksen 101 tapaa ommella neuloa askarrella. Siitä löytyi kiva, helppo mukinalusen ohje. Aloin virkata. Virkkasin lisää. Edelleen lisää. Jossain vaiheessa neito totesi järkevänä, että ihan kivoja ja söpöjä, mutta eihän meillä varsinaisesti oo käyttöä tollasille. Niin. Emme käytä mukinalusia. Pöydässä on aina vahakangas ja virkattu mukinalunen olisi aivan liian kummallinen juttu tämän perheen jäsenten käyttöön. Virkkasin kuitenkin vielä vähän lisää. Nyt näyttäis, että olen lopettanut. Mukinalusia on yhteensä 24 kappaletta. Ei sentään sata.

Jos metsään haluat mennä nyt ...

Olen viime aikoina lukenut töiden takia aivan hirvittävän kasan lasten ja nuorten kirjoja. Jopa niin, että kyllästyin ja halusin pitkästä aikaa lukea jotakin aikuisille tarkoitettua.  Jossain lehdessä varmaan kehuttiin tätä ruotsalaisen Stefan Spjutin romaania Staalo, joten tartuin sitten siihen. Romaani on aikuismaisen paksu (722 sivua) ja kansikin on hieno.

Staalossa arkitodellisuus ja fantasia sekoittuvat sopivassa suhteessa. Juoni etenee viiihteellisen vetävästi ja kerronnassa on paljon yhtymäkohtia tuttuun viihde/jännitys/dekkarilajityyppiin. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsin korpimaille eli tapahtumapaukkojejn osalta tarina liittyy genreen "syrjäseutujen oudot tyypit ja synkät salaisuudet". Päähenkilö Susso Myrén on eräänlainen Lisbeth Salander -tyyppi vaikkakin kiltimpi ja tavallisempi. Keskeinen juonielementti kirjassa on lasten mystinen katoaminen ja sehän juonessa koukuttaa, on yksinkertaisesti pakko saada tietää, miten lapsille käy.

Kärsimätöntä lukijaa saataa Staalossa alkaa ärsyttää kuvauksen pikkutarkkuus tyyliin "hän avasi jääkaapin ja otti sieltä nurkastaan hieman käpristyneen metvustipaketin" tai "kassajonossa hänen edessään seisovalla miehellä oli ranteessaan kulunut punottu nahkaremmi." Näistähän ei sitten ikinä voi olla varma onko niillä jotakin merkitystä vai ovatko vain jotain juonen täytettä ja tunnelman kuvausta. Nahkaremminen mies saattaa jossakin vaiheessa osoittautua keskeiseksi hahmoksi ja kyllä lukijaa sitten rassaa, kun ei voi millään muistaa, missä kohtaa kyseinen heppu ensimmäisen kerran esiintyi.

Käännökselle annan pitkän miinuksen. Vai miltä kuulostaa: "Joku oli heittänyt koivuun, jonka eteen Susso oli pysäköinyt, lämmitystolpan kaapelin." Siis mitä? Melkein lopetin lukemisen tuossa kohtaa.  Eli jos ruotsi sujuu, niin ehdottomasti kannattaa lukea alkukielellä.