Olen viime aikoina lukenut töiden takia aivan hirvittävän kasan lasten ja nuorten kirjoja. Jopa niin, että kyllästyin ja halusin pitkästä aikaa lukea jotakin aikuisille tarkoitettua. Jossain lehdessä varmaan kehuttiin tätä ruotsalaisen Stefan Spjutin romaania Staalo, joten tartuin sitten siihen. Romaani on aikuismaisen paksu (722 sivua) ja kansikin on hieno.Staalossa arkitodellisuus ja fantasia sekoittuvat sopivassa suhteessa. Juoni etenee viiihteellisen vetävästi ja kerronnassa on paljon yhtymäkohtia tuttuun viihde/jännitys/dekkarilajityyppiin. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsin korpimaille eli tapahtumapaukkojejn osalta tarina liittyy genreen "syrjäseutujen oudot tyypit ja synkät salaisuudet". Päähenkilö Susso Myrén on eräänlainen Lisbeth Salander -tyyppi vaikkakin kiltimpi ja tavallisempi. Keskeinen juonielementti kirjassa on lasten mystinen katoaminen ja sehän juonessa koukuttaa, on yksinkertaisesti pakko saada tietää, miten lapsille käy.
Kärsimätöntä lukijaa saataa Staalossa alkaa ärsyttää kuvauksen pikkutarkkuus tyyliin "hän avasi jääkaapin ja otti sieltä nurkastaan hieman käpristyneen metvustipaketin" tai "kassajonossa hänen edessään seisovalla miehellä oli ranteessaan kulunut punottu nahkaremmi." Näistähän ei sitten ikinä voi olla varma onko niillä jotakin merkitystä vai ovatko vain jotain juonen täytettä ja tunnelman kuvausta. Nahkaremminen mies saattaa jossakin vaiheessa osoittautua keskeiseksi hahmoksi ja kyllä lukijaa sitten rassaa, kun ei voi millään muistaa, missä kohtaa kyseinen heppu ensimmäisen kerran esiintyi.
Käännökselle annan pitkän miinuksen. Vai miltä kuulostaa: "Joku oli heittänyt koivuun, jonka eteen Susso oli pysäköinyt, lämmitystolpan kaapelin." Siis mitä? Melkein lopetin lukemisen tuossa kohtaa. Eli jos ruotsi sujuu, niin ehdottomasti kannattaa lukea alkukielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti