Pönttö

Aloitin kesäloman tarmokkaasti käsityökomeron siivouksella. Melko laihoin tuloksin. En raaskinut luopua melkein mistään keräämästäni romusta! Melkein joka esineen kohdalla ajattelin: no joo, kyllä mä voisin tätä vielä työstää, voisin käyttää tätä syksyllä siellä kierrätyskantiset kirjat -kurssilla, neito vois tästä värkätä jotain jne. Olin jopa suunnitellut luopuvani kaikista käsityölehdistä. En paljon koskaan edes selaile niitä, saati että joskus tekisin niistä jotain. Kiertoon lähti kaksi vauvaneulelehteä!

No sen verrain etenin, että virkkasin loppuun kaapin perältä löytyneen pöntön. Pönttö oli jäänyt kesken, koska olin innossani virkannut liian ison pohjaosan ja lanka oli loppunut sitten kesken reunaosaa virkatessa. Olin ajatellut, että haen lisää lankaa. Onneksi en ollut koskaan hakenut! Nyt tajusin, että voin purkaa liiat pois  ja tehdä pienemmän pohjan jolloin lanka riittää reunoihinkin. Hyvin riitti ja riitti vielä pannunaluseenkin.

Sitä vaan en ole koskaan tajunnut, että mihin virkatessa tehdään se kerroksen ensimmäinen silmukka. Siis silloin,kun kerrokset päätetään piilosilmukalla eikä virkata spiraalina ... Tein vähän niin ja näin, joten pöntöstä tuli vähän sellainen mutkallinen siitä kerroksen vaihtokohdasta. Mutta ei haitaa, paan sen puolen seinää vasten :)

Poikien lomamatka

Lainasin Wolfgang Herrndorfin Ladaromaanin itselleni matkalukemiseksi Pietarin reissulle. Annoin sen siellä kuitenkin teinipojalle, jolla omat lukemiset oli loppuneet. Poika luki kirjan junamatkan aikana loppuun. Kysymykseeni "mitä tykkäsit" teini vastasi "ihan siedettävä", joka tarkoittaa vaihtoehtoisesti "hyvä" tai "hieno". Ihan Delikouraksen Nörtin tasolle ei Ladaromaani teiniasteikolla pääse, mutta lähelle.

Luin Ladaromaanin itsekin matkan jälkeen ja tykkäsin kyllä. Tykkäsin osin siksikin tietysti, että harvassa ovat tällaiset todentuntuiset teinipoikakuvaukset, joita teinipoika itsekin kehtaa lukea.

Kirjassa siis päähenkilönä 14-vuotias Maik, joka on koulussa sivustakatsojan roolissa ja on salaa ihastunut luokan kaunottareen Tatjanaan. Itsekseen Maik haaveilee Tatjanan synttäribileistä, joista koko luokka säpisee. Käy vain niin surullisesti, että Maik ei koskaan saa kutsua näihin bileisiin.

Maikin kesäloma alkaa synkissä, yksinäisissä tunnelmissa. Kunnes paikalle ilmestyy luokan häirikkö ja outolintu Tschick. Yhdessä nämä kaksi erilaista sivullista poikaa lähtevät kesälomamatkalle varastetulla Ladalla. Automatka on täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita, outoja tapaamisia, kummallisia paikkoja. Symbolisemmalla tasolla se on matka yksinäisyydestä, ystävyytetten ja yhteyteen. Periaatteessa siis tyypillinen kasvutarina.

Jollakin lailla Ladaromaani on kuitenkin erilainen. Kirjasta esimerkiksi puuttuu täysin monille teinikirjoille tyypillinen puiseva opettavainen julistus: "huolimatta kauheista kotioloista, ymmärtämättömistä opettajista ja kauuheista luokkatovereista, tästä nuoresta kasvaa kunnollinen ihminen!!!!" Tämä tekee tarinasta jollakin lailla hyvin inhimillisen ja realistisen.

Kokonaisuudessaan tarina on hyvin elokuvamainen ja tuo mieleen lempielokuvani Goodbye Lenin. Lieneekö mielleyhtymän syynä sitten se, että molemmat tulevat tuolta saksalaiselta kielialueelta. Jotain samaa Goodbye Leninin Alexissa ja Ladaromaanin Maikissa on: niin suloisia poikia molemmat :)

Suosittelen Ladaromaania:

- teinipojille Nörtti 3sta odotellessa
- teinitytöille, jotka ovat kiinnostuneita sulkeutuneiden teinipoikien sielunelämästä
- teinipoikien äideille, a) jotka haluavat saada valotusta poikiensa sielunmaisemaan tai b) etsivät epätoivolla lukemista koneen ääreen liimautuneille pojilleen.

"Mutta jos kukaan ei voi sille mitään, niin kai se saa luvan olla niin"

Olen viime aikoina yrittänyt lukea yhtä jos toistakin aikuisten kirjaa. Ei onnistu. Ongelmana on, että suurimmassa osassa aikuisten kirjoja on heti alussa aivan tolkuttomasti sanoja ja asiaa eli en pääse alkua pitemmälle, kun jo joko nukahdan tai ajaudun tekemään jotain vallan muuta. Jos onnistun päästä alkua pitemmälle, on työsarkaa silti liikaa. Aikuisten kirjoissa on aivan liikaa sanoja, sivuja ja asioita.

Siksi onkin parempi lukea lasten ja nuortenkirjoja (paitsi fantasiaa, joissa sanoja, sivuja, asioita ja jopa osia riittää). Lasten kirjoissa sivumäärä rajoittuu yleensä alle kahteensataan, luvut on sopivan lyhyitä ja kerronta tehokasta ja suoraa. Hyvä esimerkki tästä on uusi lempikirjani Päivän Harri, kirjoittanut Susanna Alakoski.

Alakoskihan on tullut tunnetuksi ruotsinsuomalaisten kurjalistokuvaajana teoksillaan Sikalat ja Hyvää vangkilaa, toivoo Jenna. Myös Päivän Harrin päähenkilö ja minäkertoja Tiia on suomalaistaustainen, mutta kurjalistokuvauksena kirjaa ei voi pitää, sen verran positiivivista tyttöenergiaa pursuava kirjan yleisävy on.

Tiian terävä-älyinen, naseva arkipäivän kuvaus on kuin raikas tuulahdus kaiken tekotaiteellisen aikuisfilosofoinnin jälkeen! Toisaalta teos on raikas tuulahdus myös tekohumoristisessa ja aikuisvitsikkäässä lastenkirjallisuuden kentässä. Alakosken kertojaääni todella kuulostaa kymmenvuotiaalta tytöltä, jolla on paljon sanottavaa, paljon ajatuksia.

Periaatteessa Päivän Harri voisi olla ongelmakirja: Tiia on allerginen, hänen äitinsä on kuollut, hän on maahanmuutajataustainen, perhe on köyhä, luokassa on paljon ongelmalapsia jne. Mutta ei, verrattuna Alakosken aikuisten kirjoihin Päivän Harrista välittyy erittäin positiivinen elämänasenne ja usko ihmiseen, sekä lapseen että aikuiseen.

Suosittelen tätä kaikille nelosluokkalaisille, sekä tytöille että pojille, kaikille aikuisille, jotka eivät jaksa lukea paksuja ja vaikeatajuisia kirjoja, kaikille, jotka eivät tykkää siirapista, mutta eivät myöskään kurjalistokuvauksista eli ihmisille, jotka tykkää, että kirjassa puhutaan raskaistakin asioista, mutta voimaannuttavalla tavalla. Suosittelen kyllä kaikille oikeestaan, kansikaan ei näytä niin typerältä nyt, kun olen lukenut kirjan ja tajuan, mitä kannella halutaan kertoa.

Odotan innolla tämän kolmiosaiseksi luvatun sarjan seuraavaa osaa.

Tsaarin tytär ja sukat

Nämä sukat löytyi UFO-metsästyksen yhteydessä. Olen todennäköisesti neulonut ne viime syksynä Hyvän mielen sukat -keräykseen, mutta myöhästynyt sitten viimeisestä  palautuspäivästä. Nyt sukat menee kiertoon, koska meidän perhessä ei kellään ole noin pieniä jalkoja.

Sukilla olis varmaan ollut käyttöä myös lukemani romaanin päähenkilöllä Tatjanalla, joka siis on samaan aikaan sekä milelikuvitus- että historiallinen henkilö. Historiallinen Tatjana kohtasi loppunsa Jekaterinburgissa, Ipatjevin talon kellarissa. MielikuvitusTatjana sen sijaan jää henkiin kertomaan tarinaansa, joka siis monelta kohtaa on yhteineväinen todellisena Tatjana Romanovin, tsaarin tyttären tarinan kanssa.

Kyseessä siis Carolly Ericksonin Tsaarin tytär, historiallinen romaani, jossa on erittäin paljon historiallista faktaa, mutta huomattava määrä myös kuviteltua ja munneltua tarinaa. Tsaarin tytär esim. seikkailee öiseen aikaan ongelmitta pitkin Pietarin työläiskaupunginosia. No varmaan näin onnistui tapahtumaan! Mutta tää siis tosiaan on romaani, jota vähän väliä joudun itselleni muistuttamaan.

Mullahan on tää Romanov-fiksaatio olemassa jo vuosien takaa, en tosin tajua, mikä näissäkään kruunupäissä kiinnostaa. Nikolain täydellinen tallukkamaisuus, ymmärtämättömyys, hölmöys, sokeus ja mitä kaikkea uskomatonta vielä. Sama pätee Aleksandraan: mikä katala, hölmö nainen! Ja tällaiset on sitten suuren ja mahtavan Venäjän maan yksinvaltiaat. Tytärten rooli on valeanastasiatarinoita lukuunottamatta jäänyt vähän valjuksi. Nyt sieltä nostettiin esille tämä Tatjana, joka kruunupääkautensa jälkeen eleli nähtävästi hyvinkin onnellisen elämän tavallisena kanadalaisena perheenemäntänä. Mua kiinnostais kyllä sekin elämänvaihe.

Suosittelen kirjaa vääristellyn historian, romantiikan ja naistarinoiden ystäville.

Pipot

Kirjasto osallistuu käsityön juhlavuoteen ja järjestää keskeneräisten käsitöiden eli UFOjen näyttelyn. Eilen sitten uskaltauduin kaapilleni eli komerolleni näitä UFOja metsästämään. Löytyihän niitä. Löytyi myös yksi valmis ja yksi ihan vähän kesken oleva sytomyssy, mikä oli sikäli hyvä ajoitus, koska flikan kyseisten päähineiden keräys on juuri loppusuoralla. Eli tikkusin UFOn valmiiksi ja tänään sitten vielä yhden kokonaisen uudenkin .

Lanka on kaikissa Sirdarin Just Soya ja molemmat mallit löytyy Novitasta kevät / 2009.  Pinkissä pipossa puikot on 3,5 ja ruskeassa 4, siitä johtuu kokoero. Raidallisen puikkoja en muista.

kevät! missä olet?

Joskus alkutalvesta innostuin näihin kaulureihin. Sain valmiiksi kaksi. Ehkä niille tulee vielä käyttöä kunhan kevät koittaa. Jos koittaa.Eilenkin tuprutteli lunta pitkin päivää. Tänään sentään paistaa aurinko eli ehkä se lumikin sitten sulaa pikkuhiljaa.

Kaulurit oli loppujen lopuksi kiva ja helpponeuloa, kunhan tajusin ensin ohjeen idean. Ohje on siis Kipakoiden kalenterista 2012. Lanka Drops Alpacaa ja puikot 2,5.

Uhosin viimeksi, että vinolapasia tulee lisää. Niin tuleekin. Tässä toiset Drops Big Delightista. Lankaeron huomaa, Noro on niin paljon rouheampaa ja siten oudosti tyylikkäämpää. Mutta Drpos on kyllä ihanan pehmeää. Vinolapasten ohje on mulla jostain Eiran langan mainoslehtisestä,mutta löytyy varmaan muualtakin. Muistaakseni jossain kässylehdessäkin oon nähnyt viimeaikoina.

Kirjarintamalla on taas ollut enemmän hiljaiseloa. Viimeisillä sivuilla on tällä hetkellä menossa Roope Lipastin Vilhelmiina ja vanha röyhyttelijä. Kirja on varmaan oikein mukavaa luettavaa kaikille kilteille, mutkattomille alakouluikäisille kirja-ahmijoille.

Heiluttelin kirjaa myös 11-vuotiaan testihenkilön nokan edessä. Vastaus oli ehdoton ei. Kirja olisikin testihenkilölle ehkä liian kiltti. Esimerkiksi Vilhelmiinan vanhemmat ovat todella outoja, mutta eivät kuitenkaan Vilhelmiinan mielestä noloja. Testihenkilö alkaa olla esiteini-iässä, jolloin hyvässä kirjassa vanhemmat on noloja. Yleensä ottaen testihenkilö rakastaa noloutta. Palaan aiheeseen jossain vaiheessa ja esittelen testihenkilön lempikirjan Nolo elämäni, olinpa bilehile :). Mutta Vilhelmiina on siis kiltti ja siinä mielessä turvallista luettavaa myös vanhempien näkökulmasta.

Pääsiäisjänis tulee - oletko valmis!

Neito virkkasi mulle tällaisen kivan pääsiäisjäniksen. Keksittiin sitten, että voitais bommata se johonkin kivaan paikkaan, esim. tuohon meidän talonnurkalle ränniin :) Rännistä tuleekin hieno, kun bommitaan se ihan täyteen ... tämä taas tätä mun "teen näitä sitten ainankin 100!!!" -ajatuksia.