Pihaneliöt

Purin aikaisemmin kesällä keskeneräisen neidolle tarkoitetun neuletakin. Olen nyt erittäin iloinen, kun keksin ruveta virkkaamaan purkulangasta isoäidinneliöitä ja jopa tiettyyn tarkoitukseen eli piha-aidan aukkoihin! Ja sain jopa projektin valmiiksi ennen syysmyrskyjen tuloa! Ja kaikki lanka on käytetty!

Kuvat on kumman sameita. Otin ne teinin Lumialla, jota justiin olin päässyt kehumasta nimenomaan kameraominaisuuksien takia. Sillä siis tosiaan on tullut aivan mahtavia kuvia tähän asti, mutta en tiedä, mikä näissä mättää. Olisko ehkä se, että otin kuvat illalla, jolloin syysaurinko oli melko matalalla ...

Virkkaa, virkkaa ...

Taas tapahtui tämä, että ikäänkuin lähti kädestä tuo virkkuushomma. Lainasin kirjastosta kivan teoksen 101 tapaa ommella neuloa askarrella. Siitä löytyi kiva, helppo mukinalusen ohje. Aloin virkata. Virkkasin lisää. Edelleen lisää. Jossain vaiheessa neito totesi järkevänä, että ihan kivoja ja söpöjä, mutta eihän meillä varsinaisesti oo käyttöä tollasille. Niin. Emme käytä mukinalusia. Pöydässä on aina vahakangas ja virkattu mukinalunen olisi aivan liian kummallinen juttu tämän perheen jäsenten käyttöön. Virkkasin kuitenkin vielä vähän lisää. Nyt näyttäis, että olen lopettanut. Mukinalusia on yhteensä 24 kappaletta. Ei sentään sata.

Jos metsään haluat mennä nyt ...

Olen viime aikoina lukenut töiden takia aivan hirvittävän kasan lasten ja nuorten kirjoja. Jopa niin, että kyllästyin ja halusin pitkästä aikaa lukea jotakin aikuisille tarkoitettua.  Jossain lehdessä varmaan kehuttiin tätä ruotsalaisen Stefan Spjutin romaania Staalo, joten tartuin sitten siihen. Romaani on aikuismaisen paksu (722 sivua) ja kansikin on hieno.

Staalossa arkitodellisuus ja fantasia sekoittuvat sopivassa suhteessa. Juoni etenee viiihteellisen vetävästi ja kerronnassa on paljon yhtymäkohtia tuttuun viihde/jännitys/dekkarilajityyppiin. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsin korpimaille eli tapahtumapaukkojejn osalta tarina liittyy genreen "syrjäseutujen oudot tyypit ja synkät salaisuudet". Päähenkilö Susso Myrén on eräänlainen Lisbeth Salander -tyyppi vaikkakin kiltimpi ja tavallisempi. Keskeinen juonielementti kirjassa on lasten mystinen katoaminen ja sehän juonessa koukuttaa, on yksinkertaisesti pakko saada tietää, miten lapsille käy.

Kärsimätöntä lukijaa saataa Staalossa alkaa ärsyttää kuvauksen pikkutarkkuus tyyliin "hän avasi jääkaapin ja otti sieltä nurkastaan hieman käpristyneen metvustipaketin" tai "kassajonossa hänen edessään seisovalla miehellä oli ranteessaan kulunut punottu nahkaremmi." Näistähän ei sitten ikinä voi olla varma onko niillä jotakin merkitystä vai ovatko vain jotain juonen täytettä ja tunnelman kuvausta. Nahkaremminen mies saattaa jossakin vaiheessa osoittautua keskeiseksi hahmoksi ja kyllä lukijaa sitten rassaa, kun ei voi millään muistaa, missä kohtaa kyseinen heppu ensimmäisen kerran esiintyi.

Käännökselle annan pitkän miinuksen. Vai miltä kuulostaa: "Joku oli heittänyt koivuun, jonka eteen Susso oli pysäköinyt, lämmitystolpan kaapelin." Siis mitä? Melkein lopetin lukemisen tuossa kohtaa.  Eli jos ruotsi sujuu, niin ehdottomasti kannattaa lukea alkukielellä.

Kolmiokuume

Sain alkukesästä Satulta pahan kolmiohuivitartunnan. Tässä pari valmistunutta versiota. Mallihan on yksinkertaisuudessaan pahasti koukuttava. Ei oikein pysty lopettamaan, kun on aloittanut. Ja kun yksi huivi valmistuu, niin on melkein pakko alkaa uutta.

Lankana näissä on se kuuluisa Viron villa. Tämä kesän Pärnun reissusta selvisin melkein villoitta. Ostin vaan yhden vyyhdin, jota oikeasti tarvitsin ja rupesinkin heti siitä neulomaan. Mutta sitten palatessa Tallinnan satamamarketissa tapahtui paha repsahdus. Ihan "vahingossa" päädyin sinne toisen kerroksen lankakauppaan. "Meillähän ei tuonne koko markettiin ole mitään asiaa!", toitotin vielä lapsosille hetkeä aikaisemmin. Matkalaukku oli suurinpiirtein revetä, kun tungin sinne niitä ties kuinka monia satoja grammoja huivilankaa.

Eli nyt sitten tehdään hyvillä mielin huiveja. Yritän nyt joka huivin kohdalla funtsia, kelle sen annan ettei siis kaikki jää eteisen kaapin täytteeksi, joka jo entuudestaan pursuaa kaiken maailman asustetta. Näistä valmistuneista toinen meni jo naapurille kukkuien kastelupalkkana. Toinen on kyllä sitten oma.

Värit ei nyt oikein pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa ja taustalla näkyy tyrmistyttävän harva pensasaita. En tajua, mikä sitäkin vaivaa.

UFO

Kollasin Keväällä kirjastossa pidettävään UFO-näyttelyyn melkein kaikki keskeneräiset projektini. Täytyy sanoa, että olimme Kruppukräätärin  kanssa kyseisen näyttelyn kantavat voimat.  Todella masentavaa oli näyttelyn päätyttyä hakea kaikki keskeneräisyydet takaisin kotiin. MIKÄÄN töistä ei näyttelyn aikana valmistunut tai edes jotenkin edistynyt! KUKAAN ohikulkija ei ollut tarttunut puikkoihin ja tikutellut keskeneräistä sukanlapaa loppuun. Kaikki tässä näköjään pitää itse tehdä, se on taas todistettu.

Yleensä en pura paljon mitään aloittamaani ja se kai osin selittää tuota UFOjen määrää. Nyt kuitenkin päätin tehdä poikkeuksen tästä periaatteesta ja purkasin muutama vuosi sitten aloittamani neidon jakun.  Neito on tosiaan jo kasvanut ohi sekä jakun koosta että tyylistä. Ensin ajattelin, että teen jakun sinnikkäästi valmiiksi ja sitten suoraan kiertoon. Jakusta oli sentään valmiina jo melkein koko miehusta, toinen hiha ja toinenkin hiha melko pitkällä. Mutta ei, ei niin yhtään huvittanut. Joten sitten purin. Nyt riittää tiskirätti lankaa. Voisin perustaa yrityksen: 

Milenan tiskirätti ja kruunu.

Alkukesän prinsessahäiden yhteydessä halusin tehdä jotain prinsessamaista ja jäin sitten vähän niinkuin koukkuun näihin kruunuihin. Onneksi kultalanka alkaa jo loppua ja lisää en meinaa ostaa ... Kruunun ohje löytyy Modasta 3/2012. Näitä versioita en ole tärkännyt.

Pönttö

Aloitin kesäloman tarmokkaasti käsityökomeron siivouksella. Melko laihoin tuloksin. En raaskinut luopua melkein mistään keräämästäni romusta! Melkein joka esineen kohdalla ajattelin: no joo, kyllä mä voisin tätä vielä työstää, voisin käyttää tätä syksyllä siellä kierrätyskantiset kirjat -kurssilla, neito vois tästä värkätä jotain jne. Olin jopa suunnitellut luopuvani kaikista käsityölehdistä. En paljon koskaan edes selaile niitä, saati että joskus tekisin niistä jotain. Kiertoon lähti kaksi vauvaneulelehteä!

No sen verrain etenin, että virkkasin loppuun kaapin perältä löytyneen pöntön. Pönttö oli jäänyt kesken, koska olin innossani virkannut liian ison pohjaosan ja lanka oli loppunut sitten kesken reunaosaa virkatessa. Olin ajatellut, että haen lisää lankaa. Onneksi en ollut koskaan hakenut! Nyt tajusin, että voin purkaa liiat pois  ja tehdä pienemmän pohjan jolloin lanka riittää reunoihinkin. Hyvin riitti ja riitti vielä pannunaluseenkin.

Sitä vaan en ole koskaan tajunnut, että mihin virkatessa tehdään se kerroksen ensimmäinen silmukka. Siis silloin,kun kerrokset päätetään piilosilmukalla eikä virkata spiraalina ... Tein vähän niin ja näin, joten pöntöstä tuli vähän sellainen mutkallinen siitä kerroksen vaihtokohdasta. Mutta ei haitaa, paan sen puolen seinää vasten :)

Poikien lomamatka

Lainasin Wolfgang Herrndorfin Ladaromaanin itselleni matkalukemiseksi Pietarin reissulle. Annoin sen siellä kuitenkin teinipojalle, jolla omat lukemiset oli loppuneet. Poika luki kirjan junamatkan aikana loppuun. Kysymykseeni "mitä tykkäsit" teini vastasi "ihan siedettävä", joka tarkoittaa vaihtoehtoisesti "hyvä" tai "hieno". Ihan Delikouraksen Nörtin tasolle ei Ladaromaani teiniasteikolla pääse, mutta lähelle.

Luin Ladaromaanin itsekin matkan jälkeen ja tykkäsin kyllä. Tykkäsin osin siksikin tietysti, että harvassa ovat tällaiset todentuntuiset teinipoikakuvaukset, joita teinipoika itsekin kehtaa lukea.

Kirjassa siis päähenkilönä 14-vuotias Maik, joka on koulussa sivustakatsojan roolissa ja on salaa ihastunut luokan kaunottareen Tatjanaan. Itsekseen Maik haaveilee Tatjanan synttäribileistä, joista koko luokka säpisee. Käy vain niin surullisesti, että Maik ei koskaan saa kutsua näihin bileisiin.

Maikin kesäloma alkaa synkissä, yksinäisissä tunnelmissa. Kunnes paikalle ilmestyy luokan häirikkö ja outolintu Tschick. Yhdessä nämä kaksi erilaista sivullista poikaa lähtevät kesälomamatkalle varastetulla Ladalla. Automatka on täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita, outoja tapaamisia, kummallisia paikkoja. Symbolisemmalla tasolla se on matka yksinäisyydestä, ystävyytetten ja yhteyteen. Periaatteessa siis tyypillinen kasvutarina.

Jollakin lailla Ladaromaani on kuitenkin erilainen. Kirjasta esimerkiksi puuttuu täysin monille teinikirjoille tyypillinen puiseva opettavainen julistus: "huolimatta kauheista kotioloista, ymmärtämättömistä opettajista ja kauuheista luokkatovereista, tästä nuoresta kasvaa kunnollinen ihminen!!!!" Tämä tekee tarinasta jollakin lailla hyvin inhimillisen ja realistisen.

Kokonaisuudessaan tarina on hyvin elokuvamainen ja tuo mieleen lempielokuvani Goodbye Lenin. Lieneekö mielleyhtymän syynä sitten se, että molemmat tulevat tuolta saksalaiselta kielialueelta. Jotain samaa Goodbye Leninin Alexissa ja Ladaromaanin Maikissa on: niin suloisia poikia molemmat :)

Suosittelen Ladaromaania:

- teinipojille Nörtti 3sta odotellessa
- teinitytöille, jotka ovat kiinnostuneita sulkeutuneiden teinipoikien sielunelämästä
- teinipoikien äideille, a) jotka haluavat saada valotusta poikiensa sielunmaisemaan tai b) etsivät epätoivolla lukemista koneen ääreen liimautuneille pojilleen.