"Mutta jos kukaan ei voi sille mitään, niin kai se saa luvan olla niin"

Olen viime aikoina yrittänyt lukea yhtä jos toistakin aikuisten kirjaa. Ei onnistu. Ongelmana on, että suurimmassa osassa aikuisten kirjoja on heti alussa aivan tolkuttomasti sanoja ja asiaa eli en pääse alkua pitemmälle, kun jo joko nukahdan tai ajaudun tekemään jotain vallan muuta. Jos onnistun päästä alkua pitemmälle, on työsarkaa silti liikaa. Aikuisten kirjoissa on aivan liikaa sanoja, sivuja ja asioita.

Siksi onkin parempi lukea lasten ja nuortenkirjoja (paitsi fantasiaa, joissa sanoja, sivuja, asioita ja jopa osia riittää). Lasten kirjoissa sivumäärä rajoittuu yleensä alle kahteensataan, luvut on sopivan lyhyitä ja kerronta tehokasta ja suoraa. Hyvä esimerkki tästä on uusi lempikirjani Päivän Harri, kirjoittanut Susanna Alakoski.

Alakoskihan on tullut tunnetuksi ruotsinsuomalaisten kurjalistokuvaajana teoksillaan Sikalat ja Hyvää vangkilaa, toivoo Jenna. Myös Päivän Harrin päähenkilö ja minäkertoja Tiia on suomalaistaustainen, mutta kurjalistokuvauksena kirjaa ei voi pitää, sen verran positiivivista tyttöenergiaa pursuava kirjan yleisävy on.

Tiian terävä-älyinen, naseva arkipäivän kuvaus on kuin raikas tuulahdus kaiken tekotaiteellisen aikuisfilosofoinnin jälkeen! Toisaalta teos on raikas tuulahdus myös tekohumoristisessa ja aikuisvitsikkäässä lastenkirjallisuuden kentässä. Alakosken kertojaääni todella kuulostaa kymmenvuotiaalta tytöltä, jolla on paljon sanottavaa, paljon ajatuksia.

Periaatteessa Päivän Harri voisi olla ongelmakirja: Tiia on allerginen, hänen äitinsä on kuollut, hän on maahanmuutajataustainen, perhe on köyhä, luokassa on paljon ongelmalapsia jne. Mutta ei, verrattuna Alakosken aikuisten kirjoihin Päivän Harrista välittyy erittäin positiivinen elämänasenne ja usko ihmiseen, sekä lapseen että aikuiseen.

Suosittelen tätä kaikille nelosluokkalaisille, sekä tytöille että pojille, kaikille aikuisille, jotka eivät jaksa lukea paksuja ja vaikeatajuisia kirjoja, kaikille, jotka eivät tykkää siirapista, mutta eivät myöskään kurjalistokuvauksista eli ihmisille, jotka tykkää, että kirjassa puhutaan raskaistakin asioista, mutta voimaannuttavalla tavalla. Suosittelen kyllä kaikille oikeestaan, kansikaan ei näytä niin typerältä nyt, kun olen lukenut kirjan ja tajuan, mitä kannella halutaan kertoa.

Odotan innolla tämän kolmiosaiseksi luvatun sarjan seuraavaa osaa.

Tsaarin tytär ja sukat

Nämä sukat löytyi UFO-metsästyksen yhteydessä. Olen todennäköisesti neulonut ne viime syksynä Hyvän mielen sukat -keräykseen, mutta myöhästynyt sitten viimeisestä  palautuspäivästä. Nyt sukat menee kiertoon, koska meidän perhessä ei kellään ole noin pieniä jalkoja.

Sukilla olis varmaan ollut käyttöä myös lukemani romaanin päähenkilöllä Tatjanalla, joka siis on samaan aikaan sekä milelikuvitus- että historiallinen henkilö. Historiallinen Tatjana kohtasi loppunsa Jekaterinburgissa, Ipatjevin talon kellarissa. MielikuvitusTatjana sen sijaan jää henkiin kertomaan tarinaansa, joka siis monelta kohtaa on yhteineväinen todellisena Tatjana Romanovin, tsaarin tyttären tarinan kanssa.

Kyseessä siis Carolly Ericksonin Tsaarin tytär, historiallinen romaani, jossa on erittäin paljon historiallista faktaa, mutta huomattava määrä myös kuviteltua ja munneltua tarinaa. Tsaarin tytär esim. seikkailee öiseen aikaan ongelmitta pitkin Pietarin työläiskaupunginosia. No varmaan näin onnistui tapahtumaan! Mutta tää siis tosiaan on romaani, jota vähän väliä joudun itselleni muistuttamaan.

Mullahan on tää Romanov-fiksaatio olemassa jo vuosien takaa, en tosin tajua, mikä näissäkään kruunupäissä kiinnostaa. Nikolain täydellinen tallukkamaisuus, ymmärtämättömyys, hölmöys, sokeus ja mitä kaikkea uskomatonta vielä. Sama pätee Aleksandraan: mikä katala, hölmö nainen! Ja tällaiset on sitten suuren ja mahtavan Venäjän maan yksinvaltiaat. Tytärten rooli on valeanastasiatarinoita lukuunottamatta jäänyt vähän valjuksi. Nyt sieltä nostettiin esille tämä Tatjana, joka kruunupääkautensa jälkeen eleli nähtävästi hyvinkin onnellisen elämän tavallisena kanadalaisena perheenemäntänä. Mua kiinnostais kyllä sekin elämänvaihe.

Suosittelen kirjaa vääristellyn historian, romantiikan ja naistarinoiden ystäville.

Pipot

Kirjasto osallistuu käsityön juhlavuoteen ja järjestää keskeneräisten käsitöiden eli UFOjen näyttelyn. Eilen sitten uskaltauduin kaapilleni eli komerolleni näitä UFOja metsästämään. Löytyihän niitä. Löytyi myös yksi valmis ja yksi ihan vähän kesken oleva sytomyssy, mikä oli sikäli hyvä ajoitus, koska flikan kyseisten päähineiden keräys on juuri loppusuoralla. Eli tikkusin UFOn valmiiksi ja tänään sitten vielä yhden kokonaisen uudenkin .

Lanka on kaikissa Sirdarin Just Soya ja molemmat mallit löytyy Novitasta kevät / 2009.  Pinkissä pipossa puikot on 3,5 ja ruskeassa 4, siitä johtuu kokoero. Raidallisen puikkoja en muista.

kevät! missä olet?

Joskus alkutalvesta innostuin näihin kaulureihin. Sain valmiiksi kaksi. Ehkä niille tulee vielä käyttöä kunhan kevät koittaa. Jos koittaa.Eilenkin tuprutteli lunta pitkin päivää. Tänään sentään paistaa aurinko eli ehkä se lumikin sitten sulaa pikkuhiljaa.

Kaulurit oli loppujen lopuksi kiva ja helpponeuloa, kunhan tajusin ensin ohjeen idean. Ohje on siis Kipakoiden kalenterista 2012. Lanka Drops Alpacaa ja puikot 2,5.

Uhosin viimeksi, että vinolapasia tulee lisää. Niin tuleekin. Tässä toiset Drops Big Delightista. Lankaeron huomaa, Noro on niin paljon rouheampaa ja siten oudosti tyylikkäämpää. Mutta Drpos on kyllä ihanan pehmeää. Vinolapasten ohje on mulla jostain Eiran langan mainoslehtisestä,mutta löytyy varmaan muualtakin. Muistaakseni jossain kässylehdessäkin oon nähnyt viimeaikoina.

Kirjarintamalla on taas ollut enemmän hiljaiseloa. Viimeisillä sivuilla on tällä hetkellä menossa Roope Lipastin Vilhelmiina ja vanha röyhyttelijä. Kirja on varmaan oikein mukavaa luettavaa kaikille kilteille, mutkattomille alakouluikäisille kirja-ahmijoille.

Heiluttelin kirjaa myös 11-vuotiaan testihenkilön nokan edessä. Vastaus oli ehdoton ei. Kirja olisikin testihenkilölle ehkä liian kiltti. Esimerkiksi Vilhelmiinan vanhemmat ovat todella outoja, mutta eivät kuitenkaan Vilhelmiinan mielestä noloja. Testihenkilö alkaa olla esiteini-iässä, jolloin hyvässä kirjassa vanhemmat on noloja. Yleensä ottaen testihenkilö rakastaa noloutta. Palaan aiheeseen jossain vaiheessa ja esittelen testihenkilön lempikirjan Nolo elämäni, olinpa bilehile :). Mutta Vilhelmiina on siis kiltti ja siinä mielessä turvallista luettavaa myös vanhempien näkökulmasta.

Pääsiäisjänis tulee - oletko valmis!

Neito virkkasi mulle tällaisen kivan pääsiäisjäniksen. Keksittiin sitten, että voitais bommata se johonkin kivaan paikkaan, esim. tuohon meidän talonnurkalle ränniin :) Rännistä tuleekin hieno, kun bommitaan se ihan täyteen ... tämä taas tätä mun "teen näitä sitten ainankin 100!!!" -ajatuksia.

 

 

Kirjaan mätsäävä asustesetti

Olen lukenut Carita Forsgreniltä aikaisemmin hänen esikoiskirjansa Kolmen kuun kuningatar ja siitähän on jo aikaa ... Muistikuva kuitenkin jäi, että tykkäsin tuosta kirjasta tosi kovaa. Siihen nähden tämä nyt lukemani Perintö oli pienoinen pettymys. Syy saattaa tietysti olla se, että ensimmäinen on historiallinen romaani ja tämä uusin jonkinlainen nykyaikaiseen liikemaailmaan sijoittuva trilleri. Varsinaisesti en kuitenkaan ole mikään historiallisen romaanin suuri ystävä, joten selitys vähän ontuu. Pääosin kummassakin on kuitenkin kyse ihmissuhteista ja jännittävistä juonenkäänteistä, jotka molemmat on niin plussaa kirjalle kuin kirjalle.

Perinnön rakenne on kiva, alussa tapahtuu jotain kamalaa, mitä, se selviää vasta lopussa eli tämä todella kannustaa lukemaan. Näkökulma vaihtelee luvuittain kirjan eri henkilöiden välillä, eniten saa tilaa päähenkilö Okko. Tämä on vähän tylsää, koska itseäni olisi enemmänkin kiinnostanut Okon sisar Elli.

Kokonaisuutena kirja oli ihan luettava: kiinostava juoni, toimiva kerronnan rakenne ja viihdekirjaksi kohtuullisen uskottavat henkilöt.

Tätä pipo-kämmekkäsettiä en varsinaisesti neulonut yhdessä Perinnön kanssa, mutta laitan sen nyt tähän samaan postaukseen, koska kirjan kansi ja setin väri mätsää niin hyvin yhteen.

Malli on (kaikki jo kyllä arvaakin) Regialta. Käytin saksankielistä ohjevihkosta, joka joskus olen lankakaupasta saanut. Jotain saksantaidostani kertoo se, että ekassa kämmekässä ymmärsin ihan selkeästi, että pitää tehdä peukalokiila. Ymmärsin siis kaikki, että jätettään alussa kaksi silmukkaa lisäysten väliin, kuinka usien lisäykset toistetaan ja kuinka monta kertaa. Toisen kämmekän kohdalla en mitään tällaista ohjeesta löytänyt. Ihan selkeästi siinä sanottiin, että jätetään niin ja niin monta silmukkaa odottamaan apulangalle eli tehdään sellainen reikäpeukku. No, tein kuitenkin kiilat molempiin ja ihan hyvät tuli.

Lanka: Drops Delight

Puikot: 2,5

Löytyihän se hyvä kirja! (ja lapaset valmistui)

Vinolapaset tuli valmiiksi. Malli oli tosi kiva! Helppo, nopea ja näyttävä. Meinaan tehdä toisetkin :)

Neulomisen ohessa lukaisin paitsi sen yhden puisevan jutun myös toisen, ihan hirveän hyvä kirjan!
Seita Vuorelan Karikko on niitä kiintoisia nuorten aikuisten kirjoja, jotka melkein riittäis mulle nykyään, aiheet on niin kiinnostavia! Karikossa on kyse pojista, ystävyydestä, kuolemasta, perheestä, surusta, onnettomuuksista, tuonpuoleisesta, rajalla olemisesta jne. Kirjassa on todella huikea mystinen tunnelma sekoittuneena normi elämään ...

Vierastan juonipaljastuksia ja niitä kaipaava löytää kyllä muualta pilvin pimein. Sen sijaan suosittelen kirjaa kaikille teinipoikien kanssa eläville. Kirja ei millään muotoa ole siirappia, mutta lohdullinen kauheudestaan huolimatta.