Aikaisemmin olen tehnyt varpaasta varteen -sukkiin tiimalasikantapäitä ja sitten sitä yhtä, jonka nimeä en tiedä (jätetään kantapään kohtaan aukko, johin lopuksi neulotaan ikäänkuin lapasen kärki). Morgan-Oakesin kirjassa sukkiin tehdään kunnolliset kiilat ja kantalaput. Tässä plussaa on se, että kaikki kantapäänosat tehdään lyhennetyin kerroksin, mitään ei poimita mistään reunoista, jolloin rasittavia reikärivejä ei synny. Kantapää on siisti! Sen sijaan miinusta on se, että kantapää on yllättävän muhkea. Kiilassa silmukoita lisätään niin, että kantapohjan silmukkamäärä kaksinkertaistuu. Tällainen kantapää on sekä minun että neidon lituskalätyskäjalkoihin melko väljä. Ihmettelen siis, miksi kirjassa on uhrattu niinkin paljon tilaa sukan pituuden säätämiseen, mutta ei mitään tuohon leveyspuoleen. Ikäänkuin kaikki maailman jalat olisivat leveyden ja pituuden osalta samassa suhteessa.
No, luulen että vastaisuudessa keskityn siihen tiimalasikantapäähän, miten saan siinä sukan sopivan pituiseksi ja miten vältän sen yhden reiän syntymisen ...
Lanka: Regia Zoofari color
Puikot: 2,5 80cm pyörö
Malli yhdistellen kirjasta Melissa Morgan-Oakes: Varpaista varteen
Sukkia neuloessani lueskelin Anneli Kannon romaania Veriruusut. Valitsin kirjan, koska aihe (vuoden 2018 tapahtumat ja vieläpä naiset sodassa) on aina kiinnostanut ja koskettanut. Kirjaa on myös kehututtu, esim. Lukuneuvoja, jonka arvioihin yleensä luotan. Valitettavasti tällä kertaa meni valinta mönkään. Syynä Kannon käyttämä vanhahtava kerrontatyyli. Ihmiset ovat esim. "pitkänsorttisia" ja "lyhenläntiä", erään henkilöhahmon paidan kaulus on"tinkeän lian peitossa". Tinkeän? Eikö voi yksinkertaisesti, että pinttyneen? Pitääkö yrittää kirjoittaa kuin Väinö Linna, jos kirjoittaa samasta aiheesta?
Jätin kirjan kesken noin Tapanin päivän tietämillä ja tänään lukaisin viimeiset sivut. Tottakai kyynelehdin, vaikka tarina kokonaisuudessaan jäi lukematta. Loppu ei ole onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti