Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



torstai 24. toukokuuta 2012

Kesäkassi

Siirtolapuutarhamökki olisi niin ihana! Olen aina haaveillut siitä! Kun kuulin, että kotikaupunkiini suunnitellaan siirtolapuutarhaa, ajattelin, että sitten, sitten menen pankkiin ja otan asuntolainan!

Juttelimme tästä miehen kanssa viime kesänä yhtenä sunnuntaina, kun olimme raivaamassa viljelypalstaamme rikkaruohoviidakon keskeltä. Mies oli empiväinen, että riittääkö puhti ja innostus ison puutarhan ja vielä mökinkin kunnossapitämiseen. Kun tässä palstassakin on tekeminen. Menin ensin oikein puhumattomaksi. Mylläsin sitä savikkoa kiukuspäissäni, kun toisen pitää sillä lailla pilata kaikki unelmat. Mutta pakko se  oli sitten lopulta myöntää: palstassa on ihan tarpeeksi, mökit ja huvilat ja kesäasunnot eivät ole minua varten.

Lohdutuksekseni ostin  Marimekon Siirtolapuutarhakassin. Mahtava kesäinen tunnelma tulee jo siitä -  kesäkassista.


2 kommenttia:

  1. Tuollainen lyttää haaveet, mutta antaa pontta savikon raivaamiselle.
    Siirtolapuutarhoihin pääsee joillakin paikkakunnilla kesäisin kiertelemään.

    VastaaPoista
  2. Onneksi on näin. Ja onneksi on myös pari mukavaa kirjaa siirtolapuutarhoista, joihin voi uppoutua ilman että tarvitsee itse panna tikkua ristiin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...