Kiva käsityö ja hyvä kirja koukuttaa pahasti. Tästä seurauksena lapset syö lähinnä jugurttia ja suklaamuroja.



sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vappua odotellessa


Kerrankin mä olen ajoissa liikkeellä. Sain nimittäin eilen valmiiksi aivan ilmetyn Vappu-huivin!



Malli on peräisin Ullasta ja nimeltään Henkäys. Helppo ja kiva tehdä. Ainoa miinus koko jutussa on lanka (Opal, Kunterbunt pullover- & sockenwolle), joka periaatteessa on upea, mutta koska on käsittääkseni käsityönä värjätty, on vyyhdeissä todellakin merkittäviä eroja. Eli tässä mun huivissani esim., kun lankaa meni reippaasti toista vyyhtiä, tämä tarkoittaa, että toinen pää on selvästi keltaisempi kuin toinen. Toinen ei ole oikeastaan yhtään keltainen. Mutta eihän se toki Vappuna haittaa mitään.

Sitten päätin, että rupean urakoimaan lapasia niin, että peukalokiilasta tulee samanlainen automaatio kuin sukan kantapää. Näissä lanka on Punta Yarnsilta ja malli sama kuin edellisissä fröökynän lapasissa eli omasta päästä.


Kohta on tilanne se, että tyttärellä on eri lapaset kuukauden jokaiselle päivälle. Ja eteisen kaaos senkuin pahenee ...

Tästä johtuikin mieleeni, että sisko tuolla omassa blogissaan leveilee, että on aloittanut taistelun tavarapaljoutta vastaan ja heittänyt pois joitain ostoskuitteja! Sain tästä niin voimakkaan inspiraation, että (melkein) rupesin siivoamaan ja heitin pois:

 3 CD-levyä
1 videokasetti
2 kalsarit
1 sukat
 1 kengät
1 verkkarit
 2 t-paitaa
 2 lippistä

Tämän jälkeen voisi kuvitella, että olotila kodissa / omassa päässä olisi edes jotenkin seesteinen ja ikäänkuin uutta tilaa antava. Voin kertoa: ei tunnu eikä näy missään.

4 kommenttia:

  1. Hienot rasat, tarpeeksi pitkät kaluumet ja hieno huivi. Täytyypä kurkata Ullan ohjetta.
    Tilanne taistelussa tavarapaljoutta vastaan: olen siirtynyt järeämpään arsenaaliin.
    - kahdet saappaat 70-luvulta ja yhdet 80-luvulta
    - miehen vihreä takki 90-luvulta
    - neljä jääkiekkoa (muita jääkiekkovarusteita mies ei antanut laittaa poistoon, jos vaikka pikkupojat joskus niitä käyttäis )
    - valkonen verkkaritakki, jossa vaalenpunaisia ja turkooseja koristeita 80-luvulta
    Eipä todellakaan tunnu seesteisemmältä ja jätesäkkikin vie tilaa tuossa ruokapöydän vieressä.

    VastaaPoista
  2. Upea huivi, kuvassa väriero ei näy. Hienot lapaset ja ihana lanka!

    VastaaPoista
  3. Kuinka sä Kaisa nyt tuollaisia retrokamppeita heittelet menemään!
    Kruppukräätäri, kuva on tietty otettu niin, ettei keltaisempi pää oikein näy :)

    VastaaPoista
  4. Käyppäs katsomassa blogiani, siellä on sulle jotain ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...